EKORAKENTAJAN OPAS

Seuraavaan on koottu tietoa ekologisesti kestävämmästä rakentamisesta erityisesti pientalonäkökulmasta. Laskurien kysymyksistä on suorat linkit tekstiin, ja kysymysten ja tekstien otsikot ovat samat.

Näillä sivuilla pyritään tuomaan esille vaihtoehtoisia tapoja saavuttaa ekologisesti kestävämpi lopputulos rakentamisessa. Toiselle sopii luonnonmukainen talo askareineen ja toiselle passiivitalo, jossa tekniikalla on ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta. Alle on koottu laajalti ja myös eri näkökulmista tietoa linkkeineen. Sivusto on epäkaupallinen ja pyrkii pysymään puolueettomana. Kuluttaja voi tehdä valintansa itse – yhtä oikeaa tapaa ei ole!

Teksti noudattelee rakennushankkeen etenemistä eli rakennuspaikan valinnasta edetään luonnosvaiheen kautta toteutukseen ja rakennuksen käyttöönottoon. Sivustoa pyritään päivittämään mahdollisimman usein, katso tuorein päivityspäivämäärä sivun alalaidasta. Tutustu myös 1.7.2012 voimaan tuleviin rakentamisen energiamääräyksiin.

SISÄLLYSLUETTELO:


sivun alkuunMillainen on ekologisesti kestävämpi talo?

 

Ekologisesti kestävä talo elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Se säästää energiaa ja luonnonvaroja niin rakennus- kuin käyttövaiheessaan. Käytetty energia on lisäksi tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla. Talo on rakennettu mahdollisimman pitkälti uusiutuvista luonnonmateriaaleista, jotka ovat peräisin läheltä ja joiden tuottamiseen on tarvittu vain vähän energiaa ja jotka voidaan palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun tai kierrättää, mikäli rakennusta ei enää tarvita. Rakennus kestää niin teknisesti, toiminnallisesti kuin esteettisesti ajassa.

Kestävä talo sijaitsee lähellä palveluja ja työpaikkoja vähentäen näin asukkaidensa autoriippuvuutta, eikä sen rakentaminen hävitä alkuperäistä luontoa tai pilaa alueen kulttuurimaisemaa.

Ympäristön lisäksi kestävästä talosta hyötyvät myös sen asukkaat. Ekologinen asuminen ei merkitse askeettista elämäntapaa esivanhempiemme olosuhteissa. Matalaenergiatalon rakennuskustannukset ovat korkeintaan muutaman prosentin suuremmat kuin vastaavan normit täyttävän talon, mutta sen lämmityskulut jäävät huomattavasti pienemmiksi kuin tavallisen talon.

Englannissa ekologisesti kestävälle rakennukselle on syntynyt käsite Smart house – fiksu talo.

TAULUKKO 1 Esimerkkejä neljän hengen asuman ekotalon hiilidioksidipäästöjen ja kulujen säästöistä verrattuna nykyiseen tavanomaiseen rakennuskantaan. Laskelma sähkön- ja lämmöntuotannon keskimääräisillä päästöillä ja hinnoilla. Uusiutuvilla energiamuodoilla tuotetut sähkö ja lämpö ovat päästöttömiä.


  Säästöpotentiaali Säästö CO2-ekv / v Säästö euroa/vuosi
Lämmitys 50 - 75 % 1250 - 2000 550 - 820
Lämmin käyttövesi 50 % 450 200
Taloussähkö 30 % 340 150
Yhteensä   2040 - 2790 900 - 117

 

sivun alkuunKestävä kehitys ja kestävä rakentaminen

Suomen kestävän kehityksen toimikunnan määritelmän mukaan kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Gro Harlem Brundtlandin johtama komitea määritteli 1987 kestän kehityksen napakasti: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”

Ekologinen kestävyys edellyttää, että ihmisen toiminta asettuu luonnon kantokyvyn rajoihin siten, etteivät luonnon monimuotoisuus tai ekosysteemien toimivuus vaarannu. Ekologisen kestävyyden kannalta keskeistä on varovaisuusperiaatteen noudattaminen. Sen mukaan ympäristön tilan heikkenemistä estävien toimien lykkäämistä ei voi perustella täyden tieteellisen näytön puuttumisella.

Kestävällä rakentamisella tarkoitetaan kestävän kehityksen mukaista rakennustoimintaa. Käsite ekologisesti kestävä rakentaminen alleviivaa kestävän rakentamisen ekologista ulottuvuutta. Ekologinen rakentaminen tai ekorakentaminen ovat vanhempia käsitteitä samalle asialle. Ekotalo on vakiintunut käsite puhekielessä. Kestävälle tai ekologiselle rakentamiselle ei ole meillä vakiintuneita määritelmiä tai reunaehtoja. Näillä sivuilla pyritään kuitenkin tarkastelemaan rakennushanketta nimen omaan sen ekologisen kestävyyden kannalta.

Näillä sivuilla käytetään tilan säästämiseksi käsitettä kestävä rakentaminen tarkkoittamaan ekologisesti kestävää rakentamista. Sivuston nimi Rakentajan ekolaskuri on peruja ajalta, jolloin puhuttiin yleisesti ekorakentamisesta.

sivun alkuunMiksi ekologisesti kestävää rakentamista?

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin yksittäinen uhkatekijä. Muutosta ei voida enää pysäyttää, mutta muutoksen laajuuteen voidaan vaikuttaa ja toisaalta sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Tässä rakentamisella on merkittävä osa.

Maapallon keskilämpötilan kohoamista kahdella asteella pidetään kriittisenä rajana. Sen ihmiskunta ja maapallon ekosysteemi vielä nippa nappa sietäisivät. Mikäli jatkamme fossiilisten polttoaineiden käyttöä nykyisellä tahdilla, lämpötila kohoaa jopa kuusi astetta kuluvan vuosisadan aikana. Yhtä nopeata ja rajua muutosta ei ole tapahtunut ehkä koskaan elämän historian aikana. Näin suuri muutos aiheuttaisi huomattavan häiriön elämälle maapallolla.

Maailmanpankin entinen pääekonomisti Sir Nicholas Stern on englannin hallituksen toimeksiantona laskenut ilmastonmuutoksen taloudellisia seuraamuksia ihmiskunnalle. Ilmastonmuutoksen torjuminen maksaisi Sternin raportin mukaan nyt prosentin ihmiskunnan bruttokansantuotteesta. Mikäli toimiin ei ryhdytä heti, ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot olisivat tulevaisuudessa 5–20 prosenttia ihmiskunnan bkt:sta.

Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas arvio Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 23.3.2009, että maapallo pystyisi elättämään vain miljardi ihmistä vuonna 2050, mikäli ilmastonmuutoksen hillitseminen ei onnistu.

Ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja vuosittain kolmanneksen enemmän kuin mitä maapallo ehtii niitä tuottaa. Luonnonvaroista saatu hyöty jakautuu hyvin epätasaisesti maapallon eri kolkille. Ekologinen jalanjälki tarkoittaa maa-alaa, joka tarvitaan tuottamaan yksilön käyttämät luonnonvarat. WWF:n tuottaman Living Planet raportin mukaan keskivertosuomalaisen ekologinen jalanjälki on noin 5,5 hehtaaria. Malawilaisen vastaava jälki on noin 0,5, intialaisen 0,9, kiinalaisen 2,1, venäläisen 3,7 ja yhdysvaltalaisen 9,4. Maapallon asukkaiden keskiarvo on 2,7. Maapallon kantokyvyn raja on 2,2.

Jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme siis 2 ja puoli maapalloa tyydyttämään energian, ruoan ja tavaran tarpeemme.

Ihminen on riippuvainen luonnosta. Silti tuhoamme ja nakerramme sitä kiihtyvällä tahdilla. Prosentti eliölajeista kuolee vuosittain sukupuuttoon. Tahdin ennustetaan kiihtyvän. Mitä rikkaampia ekosysteemit ovat, sitä paremmin ne kestävät muutosta. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on yksi kestävän kehityksen päätavoitteista.

Asiallista tietoa ilmastonmuutoksesta saat ilmatieteenlaitoksen sivuilta ja muusta ympäristön tilasta Suomen ympäristökeskuksen Suomen ympäristöntila -raportista. Lisää lähteitä on koottu tämän laskurin linkkilistaan. Oman ekologisen jalanjälkesi voit mitata esimerkiksi Tampereen kaupungin ekotallaajalaskurilla ja hiilijälkesi puolestaan Helsingin Sanomain hiilijälkimittarilla. Millä alueilla elämäsi on kohtuullista, missä puolestaan olisi parantamisen varaa?

Sivun alkuunMissä päästöt syntyvät?

Tilastokeskuksen mukaan 2008 Suomen hiilidioksidipäästöt olivat yhteensä 70 100 000 000 eli henkeä kohden laskettuna 13 000 kiloa vuodessa. Päivässä CO2 -päästömme ovat reilut 35 kiloa.

Suomen hiilidioksidipäästöt jakautuvat päästölähteittäin seuraavasti: teollisuus puolet, rakentaminen ja rakennusten käyttö kolmannes ja liikenne viidennes. Yksilötasolla Suomen ympäristökeskuksen Mittatikun mukaan asuminen, liikenne ja syöminen aiheuttavat kukin neljänneksen hiilidioksidipäästöistä ja loput muodostuu elämän muiden osa-alueiden päästöistä.

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportin mukaan vuosien 2002–2008 lämmityksen, taloussähkön ja liikenteen hiilidioksidipäästöt olivat yhteensä 6400 kiloa vuodessa asukasta kohden laskettuna. Lämmitys aiheutti noin 3000 kg, kulutussähkön reilun 1500 ja liikenne noin 1300 kilon hiilidioksidipöllähdyksen. Tähän päälle tulevat siis vielä ravintomme, tavaroidemme ja palveluittemme tuottamisesta aiheutuvat päästöt.

Nykyisen rakennuskannan lämmitysenergiankulutus Helsingissä on pientalojen osalta keskimäärin 160 kWh/m2, rivitalojen 160 kWh/m2 ja kerrostalojen 135 kWh/m2. Pientaloissa vedenkulutus on tyypillisesti 30 % pienempi kuin kerrostaloissa, mutta sähkönkulutus on kerrostaloja suurempi. Keskimääräisen 130 neliön kaukolämmön piiriin kuuluvan pientalon lämmityksen hiilidioksidipäästöt ovat vuodessa noin 5000 kiloa.

Pientalon käytönaikainen energiankulutus jakautuu MOTIVAn mukaan seuraavasti: lämmitys 40–60 %, käyttöveden lämmitys 10–25 %, tuloilman esilämmitys 5–15 % sekä huoneisto- ja kiinteistösähkö yhteensä 20–30 %. Karkeasti voidaan sanoa, että lämmitys vie 55 %, lämpimän käyttöveden lämmitys 20 % ja kotitaloussähkö 25 % nykyisten pientalojen energian kulutuksesta.

Suomessa rakennuksen koko elinkaaren aikana kuluttamasta energiasta 10–20 % kuluu rakennusvaiheessa materiaalien ja rakennusosien tuottamiseen ja kuljetuksiin ja loput kuluu rakennuksen käyttövaiheessa. Tulevaisuudessa, kun rakennusten energiatehokkuus paranee, rakennusvaiheen suhteellinen osuus kuitenkin korostuu.

Edellisten lukujen perusteella saadaan seuraavat energiankulutuksen prosenttiosuudet kokonaisuudesta:

  • rakennusvaihe 10–20 %
  • lämmitys 45 %
  • käyttövesi 17 %
  • kotitaloussähkö 21 %

HUOM: näillä sivuilla hiilidioksidipäästöillä tarkoitetaan kaikkia kasvihuonekaasuja hiilidioksidiksi (CO2-ekv) muunnettuna.

sivun alkuun

Mikä olisi kohtuullista?

2000 kg hiilidioksidipäästöjä maan ihmisasukasta kohden vuodessa pidetään rajana, jonka maapallon ilmasto vielä kestäisi.

Sveitsiläinen EMBA tutkimuslaitos on kehittänyt mallin 2000 watin yhteiskunnasta, jossa yksilön energiankulutus on rajattu 2000 watin tehoon eli 17 500 kWh vuodessa henkeä kohden. 2000 watin yhteiskunnassa 2/3 energiasta tuotetaan hiilivapailla energiamuodoilla, jolloin yksilön hiilidioksidipäästöt jäävät 1000 kiloon. Keskiverto suomalainen porskuttaa nykyään 9000 watin teholla.

Suurin hiilipäästöjen vähennyspotentiaali on siellä, missä päästöjä eniten syntyy. Asumisen energian kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä voidaan leikata monin tavoin. Jo vanhan asunnon lämmitysjärjestelmän säätö vähentää haaskuuta 10–20 %.

Liikenteen ja jokapäiväisen ruokamme päästöihin voi vaikutta omilla valinnoillaan: siirtyminen yksityisautoilusta julkisen liikenteen käyttäjäksi tipauttaa yksilön liikenteen hiilijäljen noin puoleen, kevyt liikenne ei aiheuta päästöjä laisinkaan! Siirtymällä lähellä tuotettuun kasvispainotteiseen ruokaan hupenee syömisen hiilijälki roimasti.

Ei ole yhden tekevää missä ja miten asumme. Kodin valinta tai rakentaminen voi olla elämämme suurin ympäristöteko! Nämä sivustot pureutuvat omakotiasujen hiilijäljen pienentämiseen.

sivun alkuunOne tonne family

Rohkaiseva on One tonne life -ruotsalaistutkimus, jossa tavallinen Lindellin nelihenkinen perhe ylsi 1 500 kilon henkilökohtaisiin hiilidioksidipäästöihin. Keskivertoruotsalaisen hiilijalanjälki on hankkeen mukaan 7 300 kg/v, josta kuitenkin puuttuu yhteiskunnan toiminnan (palvelut, tieverkosto, jne) hiilijälki, noin 1 800 kg ruotsalaista kohden. Ruotsalaisten hiilijalanjälki on tutkimuksen lukujen perusteella tuntuvasti pienempi kuin suomalaisten.

Tutkimuksessa oli kaksi tasoa. Ensimmäisessä vaiheessa pyrittiin alittamaan 2 800 hiilidioksidikilon raja eli nipistämään yksilötason hiilidioksidipäästöjä 62 prosenttia. Tähän perhe pääsi melko helposti muuttamalla 1970-luvun talostaan plusenergiataloon ja siirtymällä kahden polttomoottoriauton köytöstä liikkumiseen sähköautolla sekä julkisilla. Lisäksi perhe suosi ravinnossaan paikallisia kasviksia lihan sijaan ja noudatti muutenkin ekologisempaa elämäntapaa sekä säästäväisyyttä energian suhteen.

Siirryttäessä kohden 1 500 henkilökohtaista hiilijalanjälkeä eli 79 prosentin jäljen pienentämistä harppaus olikin jo haastavampi. Nyt päästövähennykset kohdistuivat enemmän jokapäiväiseen kuluttamiseen ja elämäntapoihin. Perhe mm. siirtyi kokonaan kasvisruokaan, lämpimän veden käyttö minimoitiin ”extream -tasolle” ja matkustelua vältettiin. Koe on kuitenkin rohkaiseva – pohjoismainen normiperhe voi yltää jo nykytekniikoilla lähelle ilmaston kannalta kestävää hiilijalanjälkeä.

sivun alkuunUudet rakentamisen energiamääräykset 2012

Rakentamismääräykset  uudistuvat heinäkuun alussa 2012. Tällöin uudisrakentamisessa siirrytään kokonaisenergiatarkasteluun, jossa huomioidaan kaikki rakennuksessa käytetty energia, energiamuodon kerroin sekä rakennuksen tyyppi. Uusien määräysten tavoitteena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta 20 prosenttia nykyiseen verrattuna sekä lisätä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä ja suunnitteluvapautta.

Rakennusten energiatehokkuutta tarkastellaan uuden E-luvun avulla. Kokonaisenergiatarkastelussa lasketaan yhteen kaikki rakennuksessa tapahtuva ostoenergiankulutus (lämmitys, ilmanvaihto laitteineen, lämpimän käyttöveden tuottaminen, valaistus, kodin laitteet jne.) ja jaetaan tämä rakennuksen bruttoalalla, johon lasketaan mukaan kaikki lämmitettävät tilat. E-luvuilla on rakennustyyppikohtainen yläraja. Pientalojen E-luvun yläraja riippuu lisäksi talon pinta-alasta: vaatimukset ovat lievemmät pienille pientaloille.

E-luvun laskennassa huomioidaan rakennuksen käyttämän ostoenergian tuotantomuoto. Energiamuodoille on annettu kertoimet, joilla rakennuksessa käytetty energiamäärä kerrotaan. Fossiilisten polttoaineiden kerroin on 1, sähkön 1,7, kaukolämmön 0,7, kaukojäähdytyksen 0,4 ja uusiutuvien 0,5. Määräykset pyrkivät suosimaan uusiutuvia energiamuotoja sekä kaukolämpöä.

Ostoenergialla tarkoitetaan kaikkea rakennuksen käyttöön hankittua energiaa (esim. sähkö ja kaukolämpö) sekä polttoaineita (kuten öljy, pelletit, puu), mutta ei rakennuksessa esimerkiksi auringon, tuulen tai lämpöpumpun avulla hyödynnettyä uusiutuvaa energiaa. Näin siis aurinkokeräimellä tuotettua lämpöä tai aurinkopaneelilla tai tuuliturbiinilla tuotettu sähköä ei lasketa mukaan rakennuksen E-lukuun. Lämpöpumpulla maasta, vedestä tai ilmasta saatu energia on peräisin tontilta eikä sitä oteta mukaan E-lukuun, mutta pumpun kuluttama sähkö luetaan mukaan ostoenergiaksi.

Kaikki sähkö, myös uusiutuvilla tuotettu verkosta ostettu ”ekosähkö”, saavat saman kertoimen. Tästä näkökulmasta uudet määräykset eivät suosi uusiutuvia energiamuotoja.

Muutos lisää merkittävästi suunnittelun vapautta. Riittävän pieneen E-lukuun on mahdollista päästä useilla erilaisilla tavoilla. Mikäli energia tuotetaan uusiutuvilla, voidaan päästä esimerkiksi painovoimaisenkin ilmanvaihdon rakennuksessa riittävään E-lukuun. Toisaalta suoran sähkölämmityksen talon on oleva hyvin energiapihi täyttääkseen vaatimukset.

E-luku lasketaan tiettyjen energiankulutuksen vakioiden mukaan. Näin E-luku ei vastaa todellista energian kulutusta, sillä kuluttajien kulutustottumukset vaihtelevat suuresti.

Myöhemmin korjausrakentamisellekin asetetaan energiatehokkuusvaatimukset. Suomessa siirrytään uudisrakentamisessa lähes nollaenergiarakentamiseen 2020 mennessä.

sivun alkuunEkotalo pähkinänkuoressa

Rakennuksen ekologinen kestävyys on monen osatekijän summa, eikä kaikkea voi aina saavuttaa kerralla. Ekorakentaja joutuu usein tasapainoilemaan eri valihtoehtojen välillä. Energiatehokkuus on ekologisesti kestävän rakentamisen keskeinen osatekijä, mutta myös rakennuksen sijainnilla, materiaalivalinnoilla ja asukkaiden asumistottumuksilla on huomattava vaikutus kokonaisuuden kannalta.

Rakennuspaikan valinta vaikuttaa talon ja sen asukkaiden energiankulutukseen ja hiilijälkeen. Henkilöauton käyttö voi viedä jopa enemmän energiaa kuin omakotitalon lämmitys. Hajallaan sijaitseva pientaloasutus on ympäristön kannalta huono suunta. Turhaa liikennettä on syytä välttää. Siksi kannattaa rakentaa lähelle palveluita ja työpaikkoja.

Rakennuspaikan pienilmasto vaikuttaa talon lämmitystarpeeseen. Suojainen etelärinne on parempi kuin varjoisa, tuulinen tai kostea paikka. Rehevä, luonnonmukainen piha tarjoaa elinympäristön useammalle lajille kuin kynitty nurmikko asfalttipihasta puhumattakaan. Oma ryytimaa lisää talon omavaraisuutta ja ekologisuutta – vältytäänhän näin turhilta kuljetuksilta.

Energiatehokkuus on ekologisesti kestävän rakentamisen kuuma ydin. Energiatehokkuuteen vaikuttavat rakennuksen koko, ulkovaipan lämmöneristyskyky ja valittu lämmitystekniikka sekä energiantuotantomuoto.

Talo on sitä energiapihimpi, mitä pienempi ulkovaipan eli ulkoseinien, alapohjan ja katon suhde sisäpinta-alaan on. Pieni on kaunista: suuri talo kuluttaa pientä enemmän energiaa, sillä lämmitettäviä neliöitä on enemmän.

Talon ulkovaipan sekä ikkunoiden ja ovien lämmöneristyskyky ja ilmatiiveys ovat energiatehokkaan talon tärkeimpiä ominaisuuksia. Mitä paremmin talo on eristetty, sitä vähemmän se kuluttaa energiaa. Energiatehokkuus tuo lisähintaa rakennuskustannuksiin muutaman prosentin, mutta leikkaa lämmityskuluja ja hiilidioksidipäästöjä. Energiatehokas rakentaminen maksaa itsensä takaisin.

Oleskelutilat sijoitetaan auringon puolelle. Talvella aurinko lämmittää ikkunoiden kautta sisätilojen rakenteita. Rakenteisiin varastoitunut lämpö säteilee yöllä huonetilaan. Tätä kutsutaan passiiviseksi aurinkoenergian hyödyntämiseksi. Kesällä liika kuumeneminen estetään kasvillisuuden, räystäiden tai markiisien avulla. Vähemmän lämpöä tarvitsevat tilat, kuten vaate- ja makuuhuoneet, sijoitetaan puskurivyöhykkeeksi talon pohjoispuolelle.

Lisää energiatehokkuudesta löytyy mm. Motivan energiatehokas koti, Työtehoseuran Ekotehokaskoti tai Puuinfon energiatehokas puutalo -sivustoilta.

Ekotalon rakenteet ja osat on valmistettu mahdollisimman vähällä energialla lähitienoon luonnonmateriaaleista, ja ne ovat pitkäikäisiä, helposti korjattavia ja kierrätettäviä. Puu on Suomessa luonteva rakennusmateriaali tästä näkökulmasta.

Mitä vähemmän energiaa ja luonnonvaroja materiaalien valmistamiseen on käytetty, sitä vähemmän niistä on ympäristölle haittaa. 2000-luvun alun talojen tuotanto- ja rakennusvaiheen osuus rakennuksen koko elinkaatren energian kulutuksesta on 10-20 %.

Talojen energiatehokkuuden kasvaessa rakentamiseen kuluneen energian suhteellinen osuus kasvaa. Esimerkiksi Rakennusinsinööriliiton Matalaenergiarakennus -käsikirjan mukaan passiivitalon kohdalla valmistus- ja rakentamisvaiheen energiankulutus on samaa luokkaa kuin rakennuksen elinkaarensa aikana tarvitsema lämmitysenergia.

Rakennusmateriaalien hiilijäljissä ja piiloenergiavirroissa on huomattavia eroja. Hiilijäljellä tarkoitetaan tuotteen valmistamisessa ja markkinoinnissa syntyneiden hiilidioksidipäästöjen määrää suhteessa valmiiseen tuotteeseen. Puurakentaminen varastoi hiiltä luonnonkierrosta rakenteisiin, ja puutalon hiilijälki on negatiivinen.

Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän valinta vaikuttaa talon kokonaisenergiakulutukseen ja päästöihin. Passiivi- ja matalaenergiatalot perustuvat koneelliseen ilmanvaihtoon, johon on liitetty erittäin tehokas lämmöntalteenotto. Luonnollisella eli painovoimaisellakin ilmanvaihdolla voidaan päästä hyvin alhaiseen kokonaisenergiankulutukseen, varsinkin jos talo lämpiää esimerkiksi maalämmön avulla. Molemmista saadaan hyvällä suunnittelulla toimivia kokonaisuuksia.

Vuoden 2012 alusta siirrytään kokonaisenergiatarkasteluun, jossa huomioidaan myös käytetyn energian laatu. Eri energiamuodoille annetaan kertoimet. Näin rakentajia ohjataan käyttämään uusiutuvia energiamuotoja sekä kaukolämpöä.

Ympäristöä mahdollisimman vähän rasittavan talon a ja o on kokonaisvaltainen suunnittelu ja huolellinen toteutus sekä talotekniikan säätöjen tarkistaminen aika ajoin. Niistä kannattaa maksaa!

Talon käyttö ja asukkaiden elintavat vaikuttavat kokonaisuuteen. Tuhlailevasti energiaa käyttävän perheen kulutus voi olla jopa kaksinkertainen verrattuna säästävän perheen energiankulutukseen, vaikka perheiden asunnot olisivat täysin identtiset. Henkeä kohden laskettuna vanhassa rintamamiestalossa asuvan viisilapsisen perheen energiankulutus voi olla pienempi kuin suuressa passiivitalossa asuvan pariskunnan. Kaikki on suhteellista!

sivun alkuunMonta tietä kestävään lopputulokseen

Ekologisesti kestävään rakentamiseen on monta tietä. Ekologisesta rakentamisesta alettiin Suomessa puhua 1970-luvulla energiakriisin ja yleisen ympäristöheräämisen myötä. Ekologisessa rakentamisessa pyrittiin tuolloin energiansäästöön ja riippumattomuuteen fossiilisista polttoaineista, mutta myös luonnonmukaiseen ja luonnonläheiseen elämäntapaan.

Luonnonmukainen rakentaminen ja terveen talon -konsepti hengittävine rakenteineen, luonnonmukaisine materiaaleineen ja painovoimaisine ilmanvaihtoineen muodostuivat ekorakentamisen keskeisiksi osatekijöiksi kierrätyksen ja jätteiden paikallisen käsittelyn ohella.

2000-luvun alussa käsitteet matalaenergia- ja passiivitalo pulpahtivat lehtien otsikoihin. Luonnonmukainen ekotalo sai rinnalleen runsaaseen talotekniikkaan perustuvan hi-tech -talon. Toisin kuin luomutalo matalaenergia- ja passiivitalot perustuvat erittäin tiiviiseen rakennusvaippaan ja koneelliseen ilmanvaihtoon.

Luomutalon ekologinen kestävyys perustuu osin asukkaan omaan aktiivisuuteen ja viitseliäisyyteen. Passiivitalo toimii itsestään eikä ole niin riippuvainen asukkaan panoksesta. Hiilijälkinäkökulmasta molemmilla tavoilla päästään kestävään lopputulokseen. Lisäksi rakennushankkeessa voidaan yhdistellä molempien "koulukuntien" elementtejä. Näillä sivuilla pyritään monipuoliseen kokonaiskuvaan.

sivun alkuunMitä ovat passiivi-, matalaenergia tai plusenergiatalo?

Energiatehokkaan rakentamisen käsitteistö on vakiintumatonta ja vaihtelee maittain. Alla suomalaisia määritelmiä, jotka pohjautuvat passiivi.infon ja Suomen Rakennusinsinöörien liiton RIL:in Matalaenergiarakentaminen -käsikirjan määritelmiin.

Matalaenergiatalolla tarkoitetaan meillä Suomessa vuoden 2010 alusta rakennusta, jonka lämmittäminen kuluttaa 85 prosenttia energiaa verrattuna vastaavaan miniminormit täyttävän talon tarpeesta. Ennen vuotta 2010 rakennusmääräyskokoelma on kelpuuttanut matalaenergiataloksi rakennukset, joiden energian kulutus on puolet määräyskokoelman minimitasosta.

Alhaiseen energiankulutukseen päästään rungon, ovien ja ikkunoiden hyvän eristyskyvyn sekä ilmanvaihdon tehokkaan lämmön talteenoton avulla. Matalaenergiatalon rakentamiskustannukset ovat vain muutaman prosentin korkeammat kuin vastaavan tavallisen talon. Hintaero kurotaan umpeen muutamassa vuodessa alempien lämmityskulujen kautta.

Passiivitalo on edellistä vieläkin energiatehokkaampi: sen lämmitysenergian tarve on vain noin viidennes tavallisen 2010luvun alun talon tarpeesta. Talo pysyy pitkälti lämpimänä kodin valaistuksesta ja laitteista sekä ihmisistä vapautuvan "hukkalämmön" avulla ja vain kylmillä säillä on tarvetta lisälämmitykseen. Passiivitalon energiatehokkuus perustuu hyvään eristykseen, ilmanpitävyyteen ja tehokkaaseen ilmanvaihtoon liitettyyn lämmön talteenottoon. Lisää tietoa passiivitaloista löytyy muun muassa VTT:n ja passiivi.infon sivuilta.
 
Ruotsin ensimmäiset passiivitalot rakennettiin Göteborgin tuntumaan Lindåsiin jo 1997. Talojen toimintaa on seurattu tarkkaan, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Nyt passiivitaloja on Ruotsissa jo satoja. Ruotsissa on melko samanlaiset ilmasto-olosuhteet kuin Suomessa, joten ruotsalaisten passiivirakentamiskokemuksia kannattaa seurata. Ruotsalaisesta passiivirakentamisesta saa hyvän kuvan Etelä-Ruotsissa Alingsåsissa toimivan passivhuscentrumin verkkosivujen välityksellä.

Nollaenergiatalo (virallinen termi on lähes nollaenergiatalo, mutta näillä sivuilla puhumme yksinkertaisemmin nollaenergiatalosta) on erittäin energiatehokas, ja lisäksi siihen on liitetty omaa esimerkiksi aurinkoa ja tuulta hyödyntävää energiantuotantoa. Koska energian tuottaminen on epätasaista, talo välillä "tallettaa" ylimääräistä sähköä valtakunnan verkkoon ja välillä se puolestaan "lainaa" virtaa verkosta. Sähköliikenteen erotus on nolla.

Nollaenergiatalo on Suomessakin mahdollinen toteuttaa, ja Aaltoyliopiston Teknillisen korkeakoulun opiskelijat ovat suunnitelleet ja rakentaneet ensimmäisen koetalon. Suomessa julkisten rakennusten tulee olla lähes nollaenergiataloja 2019 alkaen ja muiden uudisrakennusten 2021 alkaen. Japanissa on rakennettu 10 000 nollaenergiataloa vuonna 2011.

Plusenergiatalo on puolestaan rakennus, joka tuottaa energiaa yli oman tarpeensa. Ylijäämäsähkö myydään valtakunnan verkkoon. Järjestelmässä sähkölasku määräytyy ulos ja sisään virtaavan energian erotuksesta. Asukkaat siis saavat rahaa! Maailmalla plusenergiataloja on jo siellä täällä. Asukkaiden sähkön myyminen valtakunnan verkkoon edellyttää kaksoistariffijärjestelmää, jota meillä ei vielä valitettavasti ole. Kaksoistariffijärjestelmä on Sternin raportin mukaan yksi tehokkaimmista tavoista hillitä ilmastonmuutosta.

Hiilivapaa talo ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Se on energiatehokas, ja vähän käytetty energia tuotetaan uusiutuvin energiamuodoin. Iso-Britannia pyrkii uudisrakentamisessa kokonaan hiilivapaisiin taloihin vuoden 2016 alusta. Laajemmin käsitettynä hiilivapaa rakennus tarkoittaa taloa, joka on myös rakennettu ilman hiilidioksidipäästöjä.

sivun alkuunEnergiatehokkuus on suhteellista

Rakennuksen energiatehokkuuden rinnalla on tärkeätä tarkastella sitä, millä käytetty energia on tuotettu ja mitä siitä hyödytään. Hiilellä tai turpeella tuotetun sähkön ja lämmön ympäristörasite on monikertainen uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettuihin verrattuna.
 
Energialähteen "raaka-aine" kuten tuuli, auringon säteily, puu, kivihiili tai uraani sisältää tietyn määrän energiaa. Osa tästä energiasta katoaa tuotanto- ja jakeluprosessin aikana. Eri energiamuodot pystyvät hyödyntämään tämän "alkuenergian" toiset paremmalla toiset huonommalla hyötysuhteella. Primaarienergiakerroin kertoo kuinka monta kilowattia tarvitaan yhden käytetyn kilowatin tuottamiseen. 1.7.2012 siirrytään rakennusten energiankulutuksessa kokonaisenergiatarkasteluun, jossa huomioidaan myös käytetyn energian tuotantomuoto. Eri energiamuodoille on annettu kertoimet. Kertoimet perustuvat primaarienergiakertoimiin, mutta niitä on korjailtu poliittisin perustein. Kertoimet kannustavat kaukolämmön ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöön.

Asuntojen energiankulutusta vertailtaessa tulisi tarkastella lisäksi asukkaiden yksilötason energiankulutusta ja hiilijälkeä. Henkeä kohden laskettuna vanhaan rintamamiestaloon kodikkaan tiiviisti asettunut perhe voi kuluttaa vähemmän energiaa kuin ultraenergiatehokkaassa passiivitalossa väljästi elelevä pariskunta. Energia tehokkuus on suhteellista.

Vielä 60-luvulla suomalaisten energiankulutus ja hiilidioksidipäästöt olivat tasolla, jonka maapallon ilmaston tasapaino olisi kestänyt. Tämän jälkeen energiankulutuksemme on nelinkertaistunut. Mitä olemme hyötyneet? Onko onnellisuutemme kasvanut samassa suhteessa? Viime kädessä kestävä kehitys edellyttää kulttuurista muutosta. Onni on löydettävä muusta kuin materiasta. Nyt meillä on 1960-lukuun verrattuna lisäksi käytössämme huipputeknologia. Ekologisesti kestävä asuminen ei todellakaan tarkoita paluuta esi-isiemme askeettisiin oloihin.

sivun alkuunKuinka rakentamisessa tulee varautua ilmastonmuutokseen?

Suomessa keskilämpötila nousee Ilmatieteenlaitoksen arvioiden mukaan kolmesta kuuteen astetta kuluvan vuosisadan aikana. Kesäisin meillä on kuumaa ja kuivaa, talvella leutoa, märkää ja pimeätä. Maan routiminen vähenee ja lumipeite hupenee - pysyvän lumipeitteen raja siirtynee Oulun korkeudelle. Tulevaisuudessa Etelä-Suomen talvet vastaavat nykyisiä Lontoon talvia, Maarianhaminan olosuhteet siirtyvät Ouluun.

Talvella sateiden määrä kasvaa 30 %. Talvisateet tulevat etupäässä vetenä. Välillä tulee myös rajuja lumimyräköitä. Lumi on märkää ja painavaa, ja kattorakenteet joutuvat koville. Talvimyrskyt lisääntyvät ja koettelevat rakenteiden lujuutta. Talvisin maaperä on märkää ja pehmeää, ja tämä haittaa rakennustöitä. Talojen lämmitystarve pienenee.

Talven loputon kosteus ja nollan ympärillä sahaava lämpötila koettelevat rakenteita. Rakenteet kostuvat, mutta pakkanen ei kuivata niitä. Ulkoverhoilujen homehtuminen yleistyy pintamateriaalista riippumatta. Rakennefysiikan ja geotekniikan mitoitukset on uusittava.

Kesät ovat kuivia, mutta välillä saadaan rajuja sadekuuroja. Helteitä esiintyy vielä syyskuussa. Rakennusten jäähdytystarve kasvaa. Rakenteellinen aurinkosuojaus ja kasvillisuuden käyttö varjostavana elementtinä vähentävät koneellisen viilentämisen tarvetta. Rajut sateet ja kuivat kaudet vahvistavat eroosiota. Vettä kannattaa meilläkin tulevaisuudessa kerätä pihoilla talteen kuivuusjaksojen varalle.

Sateiden lisääntyminen ja toisaalta myrskytuulet rannikoilla aiheuttavat tulvia. Myös jäätiköiden epäillään sulavan huomattavasti nopeammin, kuin tähän asti on arvioitu. Arviot merenpinnan kohoamisesta vaihtelevat parista seitsemään metriin kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Varovaisuusperiaatetta noudattaen ei ilmeisesti kannata rakentaa kovin rannan tuntumaan.

Vaikka ilmastomme leudontuu, valonmäärä ei kuitenkaan Suomessa lisäänny. Lumettomassa Etelä-Suomessa talvet tulevat olemaan lähinnä loputonta marraskuuta, joka eittämättä vaikuttaa ihmisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Miten tätä alakuloa voidaan helpottaa arkkitehtuurin keinoin?

sivun alkuunPaikallista omavaraisuutta

Ekokylissä pyritään paikalliseen omavaraisuuteen. Energia tuotetaan itse ja ravintokin mahdollisimman pitkälle. Työtä pyritään tekemään kotona. Jätteet käsitellään paikallisesti. Ekokylissä pyritään energian ja materiaalien kiertoon mahdollisimman pienellä alueella.

Ekokylistä voisi ottaa mallia muuhunkin asumiseen. Voitasiinko viihtyisyyden omavaraisuutta lisätä? Kesämökkien energiankulutus on jo nyt 10 % koko rakennuskannan kulutuksesta. Tästä näkökulmasta puutarhakaupunkimainen omakotiasuminen, joka yhdistää kaupungin ja maaseudun edut, voi olla hyvin ekologinen asumisen vaihtoehto. Mökillä ollaan jo kotona.

Bromarvin ja Kangasalan ekokyliä verrattiin vastaaviin tavanomaisiin pientaloasuinalueisiin Kestävä kylä pohjoisissa olosuhteissa -tutkimuksessa. Kyläläisten hiilijälki jäi 4000 kiloon vuodessa, siis yli puolet keskiverto kansalaisen jälkeä pienempi. Ekokylien kaltainen asumismuoto saattaa olla edelleen kehitettynä varteenotettava asumismuoto ilmastonmuutoksen vaivaamassa maailmassa.

sivun alkuunTulevaisuuden rakentamista

Tähänastiset ekorakentajat ovat olleet ennakkoluulottomia pioneereja. Ekokylien ja -talojen asukkaat ja suunnittelijat ovat tehneet arvokasta työtä yhteiseksi hyväksi. Nyt monet yksityisten ihmisten kokeilemat ratkaisut ovat leviämässä laajempaan käyttöön. Luultavimmin tulevaisuudessa kaikki rakentaminen ja rakennusten käyttö on energiaa ja luontoa vähän kuluttavaa eikä ekorakentamisesta tarvitse puhua enää omana rakentamisen osa-alueena.

Rakentaminen voi kuulostaa hitaalta keinolta vaikuttaa tulevaisuuteen. Vuositasolla uudisrakennusten osuus on vain prosentin luokkaa koko rakennuskannasta. Muutos on hyvin hidas. Pitkällä tähtäimellä tällä kuitenkin on merkitystä. Vuonna 2050 huomattava osa suomalaisista asuu vuoden 2010 jälkeen rakennetuissa taloissa. Työ täytyy aloittaa nyt! Energiaa säästävä ekologisesti kestävä talo on hyvä sijoituskohde. Sen arvo ei laske.

Energian hinta saattaa poukkoilla, mutta ekotalon asukaan kukkarossa se ei juuri tunnu. Hyvistä materiaaleista huolella rakennettu talo kestää ja se on helppo saada kaupaksi. Ekotalon rakennuskustannukset ovat vain hieman korkeammat kuin tavanomaisen talon, mutta sen käyttökustannukset ovat huomattavasti pienemmät. Pitkässä juoksussa ekotalo käy tavanomaista taloa edullisemmaksi.

Ilmastonmuutoksen näkökulmasta - niin hillitsemisen ja siihen sopeutumisen kannalta - meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin opetella rakentamaan, asumaan ja elämään ekologisesti kestävällä tavalla. Vain elämällä tasapainossa ympäristömme kanssa voimme voittaa ihmiskunnan suurimman haasteen. Tasapainon on löydyttävä yksilötasolta maapallon mittakaavaan. Asumistapojemme merkitys on tässä taistelussa ratkaiseva.

 

RAKENNUSPAIKAN VALINTA

Rakennuspaikan valinta vaikuttaa talon energiankulutukseen ja muuhun ympäristökuormaan. Palveluiden, työpaikkojen ja harrastusmahdollisuuksien läheisyys vähentävät liikkumisen tarvetta. Tämä säästää energiaa ja vähentää hiilioksidipäästöjä.

Tontin sijainti ja olosuhteet vaikuttavat rakennuksen kokonaisenergiankulutukseen. Suotuisa pienilmasto vähentää talvella lämmitys- ja kesällä viilennystarvetta. Pienilmastoa voidaan parantaa muun muassa istutuksilla. Pienilmaston vaikutus talon lämmitys- ja viilennystarpeeseen voi olla jopa 30 %.

Harkinnalla rakennuksen sijoittamisessa säästetään lämmityskulujen lisäksi luonnon moninaisuutta ja maisemaa. Tontin valinta ja talon sijoittaminen sille kannattaakin tehdä huolella ja tarkkaan pohtien!

 

sivun alkuunLiittyminen yhdyskuntarakenteeseen

Sekä maaseutu- että kaupunkiasumisella on omat hyvät puolensa ekologisessa tarkastelussa. Rakentaminen tiiviiseen, valmiiseen taajamaympäristöön säästää luontoa ja energiaa, sillä tiet ja muu kunnallistekniikka ovat jo olemassa eikä luontoon tarvitse kajota. Kaupungissa hyvät joukkoliikenneyhteydet sekä palveluiden läheisyys vähentävät yksityisautoilun tarvetta. Kun liitytään kaukolämpö- ja viemäriverkkoihin, vältetään pistekuormitusta.

Tiivis ja matala tarkoittaa tiiviisti rakennettua pien- ja rivitaloaluetta, joka muistuttaa keskieurooppalaisia puutarhakaupunkeja. Alue on energiatehokas, mutta vehreä ja viihtyisä. Näin se on myös ekologinen. Oma kasvimaa vähentää ravintokuljetuksia.

Maaseudulla viljely on helpompaa kuin kaupungissa. Mikäli maaseudulla ravinnon lisäksi myös energia saadaan omasta takaa, työtä tehdään kotona ja jätevedet käsitellään itse omassa pienpuhdistamossa, voi maaseutuasuminen olla hyvin ekologista, kuten Kestävä kylä pohjoisissa oloissa -tutkimusraportti osoittaa.

 

sivun alkuunPäivittäispalveluiden saavutettavuus

Liikenteen osuus suomalaisten kokonaisenergiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä on viidennes. Henkilöautoliikenteen osuus liikenteestä on 60 %. Palveluiden, työpaikkojen ja vapaa-ajan harrastusten läheisyys vähentävät päivittäistä auton käyttötarvetta. Siksi on ympäristöystävällistä asua palveluiden lähellä hyvien joukko- ja kevyenliikenteen yhteyksien varrella. Pääkaupunkiseudulla harrastusliikenteen osuus on ylittänyt jo työpaikkaliikenteen osuuden.

Esimerkkejä eräiden kulkuneuvojen hiilidioksidipäästöistä 20 kilometrin matkalla matkustajaa kohden (suhteutettuna keskimääräiseen matkustajamäärään):

  • henkilöauto 3,3 kg CO2
  • linja-auto 1,4 kg CO2
  • sähköjuna 0,6 kg CO2

Keskimäärin henkilöauto on 2 - 3 kertaa kuormittavampi kuin linja-auto ja 5 - 10 kertaa kuormittavampi kuin sähköjuna. Hybridiautot aiheuttavat vajaa puolet pienemmät päästöt kuin vastaava polttomoottoriauto. Suomalainen hybridilinja-auto on jo koekäytössä, sen päästöt ovat puolet nykyiseen kalustoon verrattuna.

Kaupunkiliikenteessä tavallisella henkilöautolla yksin liikkuva ihminen aiheuttaa kymmenen kertaa suuremmat päästöt kuin täydessä bussissa matkustavat kanssasisarensa ja -veljensä. Yksin suuripäästöisellä autolla kaupunkiajossa liikkuva henkilö aiheuttaa 30 kertaa enemmän hiilidioksidia ilmakehään kuin joukkoliikenteen käyttäjät.

Polkupyörä ja kävely ovat luonnollisesti päästövapaita. Alle seitsemän kilometrin matkoilla polkupyörä on keskimäärin autoa nopeampi vaihtoehto kaupunkiliikenteessä.

 

sivun alkuunRakennuspaikan pienilmasto ja luonnon olot

Rakennuspaikan pienilmaston vaikutus rakennuksen lämmitys- ja viilennysenergian tarpeeseen voi olla 30 % riippuen tietenkin rakennuksen ominaisuuksista. Siksi tonttivaihtoehtoja ja talon paikkaa tontilla kannattaa vertailla huolella ja tutkia eri vuodenaikojen vaikutusta tonttiin ja taloon.

Auringon lämmittävä vaikutus ja passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen vähentävät rakennuksen energiankulutusta noin 10 %. Rakennus kannattaakin sijoittaa siten, että talvella auringonsäteet esteettä osuvat siihen ja pääsevät paistamaan sisälle rakennukseen. Hyviä talon sijoituspaikkoja ovatkin kaakon ja lännen väliset rinteet. Tasaisella maalla puut ja toiset rakennukset, jotka sijaitsevat neljä kertaa korkeuttaan pidemmän matkan päässä rakennuksesta, eivät varjosta taloa talvella.

Passiivisella aurinkoenergialla tarkoitetaan talon lämmittämistä ainakin osittain auringonpaisteen avulla. Auringon lämpösäteily johdetaan suurten eteläisiin ilmansuuntiin avautuvien ikkunoiden kautta sisälle rakennukseen. Auringon lämpöenergia varastoituu seinä- ja lattiamateriaaleihin, joista lämpö yöllä säteilee huoneeseen. Tiili ja muut kivipinnoitteet sekä muun muassa paksut puupinnat sisätiloissa varaavat lämpöä hyvin.

Kesällä suurista ikkunoista sisälle paistava aurinko saattaa ylikuumentaa asunnon. Pitkät räystäät suojaavat taloa ylikuumenemiselta kesällä, mutta päästävät talviauringon sisään. Mitä kauempana varjostava kappale on, sitä tehokkaammin se suojaa. Lehtipuut suojaavat rakennusta kesällä auringolta, mutta talvella lehdettömät puut päästävät valoa lävitseen. Passiivitalon ikkuna-aukotuksen suhteen kannattaa noudattaa passiivi.info -sivuston ohjeita. Passiivitalossa kesäinen ylikuumeneminen lisää energiankulutusta jäähdytykseen kuluvan energian muodossa.

Talvella varsinkin pohjoiset tuulet viilentävät rakennusta. Puusto voi pienentää tuulen nopeutta jopa 50 %, joka puolestaan voi alentaa 10 - 20 % lämmitystarvetta talon hataruudesta riippuen. Siksi talo kannattaa rakentaa paikkaan, jossa se on tuulensuojassa. Etelänpuoleisissa rinteissä rakennus on luonnostaan katveessa pohjan puhureilta. Mikäli tuulensuojaa ei ole, voi talon pohjoispuolelle istuttaa havupuita, jotka talvellakin suojaavat rakennusta. Samalla on varmistuttava siitä, etteivät puut varjosta naapurin tonttia. Kuusiaita on suomalaisen maaseudun perinteinen elementti.

Suomalainen kansanviisaus kiteyttää: pohjoispuolelle taloa kuusta, eteläpuolelle lehtipuita.

Hallanaroilla rakennuspaikoilla kylmä ilma voi aiheuttaa 5 % lisäyksen lämmönkulutuksessa. Laaksojen pohjilla ja alavilla mailla on usein muuta ympäristöä kylmempää varsinkin öisin, sillä kylmä ilma valuu öisin laaksoihin. Paikan kosteus lisää kylmyyttä. Siksi talot on perinteisesti Suomessa rakennettu mäkien ja vaarojen rinteisiin. Laajoilla peltoalueilla talot sijoitettiin muuta maisemaa korkeammille nyppylöille. Lämpötila kasvaa 0.3 °C metriä kohden noustaessa ylöspäin.

Lisätietoa paikallisista sääoloista saa Ilmatieteen laitoksen säätilastojen (tuulet, sateet, lämpötilat, aurinkoisuus jne.) avulla. Rakennustietokortistossa on kuvattu aurinkokulmat maan eri osissa. Lisäksi tontille voi teettää pienilmastoselvityksen. Arkkitehdin tekemä varjostettu asemapiirros eri kellon- ja vuodenaikoina selkeyttää kuvaa auringon paisteen osumisesta tontin eri osiin ja rakennukseen. Nykyisillä energiasimulointiohjelmilla varjostavien tekijöiden vaikutus talon energian kulutukseen selviää helposti.

Pienilmaston vaikutuksista taloosi voit lukea lisää tekniikantohtori Kimmo Kuismasen on raportista Ilmaston vaikutus pientalojen suunnitteluun tai Aurinkoteknillisen yhdistyksen Aurinko-oppaasta. Jälkimmäisessä kerrotaan perusteellisesti aurinkoenergian passiivisesta ja aktiivisesta hyödyntämisestä.

sivun alkuunTontin luontoarvot

Rakentaminen nakertaa luontoa vääjäämättä. Siksi luonnon kannalta on parempi vaihtoehto rakentaa jo ihmisen käytössä olevalle alueelle. Taajama-alueilla pihan käsittelyllä voidaan jopa lisätä luonnon moninaisuutta. Ennen rakentamisen aloittamista on tärkeätä tehdä tontilla luontoselvitys ja ottaa se yhdeksi suunnittelun lähtökohdaksi. Rakennus tulisi sijoittaa luonnonarvoiltaan vähäisimmälle tontin osalle.

Vanhat metsät, kalliomänniköt, lehdot ja puronotkot sekä kedot ja niityt ovat harvinaistuneita luontotyyppejä. Niille tai niiden välittömään läheisyyteen rakentamista tulisi välttää niin maalla kuin kaupungeissakin - kaupungeissa on jäljellä yllättävän paljon luonnontilaisia vanhan metsän kaltaisia kaupunkimetsiä. Näiden välillä hyvinkin pienten metsiköiden huomattava merkitys luonnon moninaisuuden kannalta on paljastunut vasta aivan viime aikoina.

Ilmastonmuutoksen takia luonto tulee olemaan kovalla koetuksella. Eliöt eivät ehdi sopeutua muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin. Mitä monipuolisempaa ja monimuotoisempaa luonto on, sitä paremmat edellytykset sillä on sopeutua muutokseen. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen onkin ensisijaisen tärkeätä. Metsämaasta tulisi säilyttää 10 - 20 % prosenttia koskemattomana monimuotoisuuden säilymisen varmistamiseksi.

Globaalisti viljelyolot tulvat heikentymään tulevaisuudessa. Suomessa viljelyolosuhteet kuitenkin aluksi paranevat ilmastonmuutoksen seurauksena. Rakentamiseen peltojamme ei missään nimessä tule käyttää - peltomme saattavat tarjota apua muiden maiden nälkäisille.
Maan siirtäminen ja varsinkin louhiminen kuluttavat energiaa ja aiheuttavat peruuttamattomia jälkiä maisemaan. Siksi rakennus pitäisi sijoittaa niin, että maamassojen siirtämiseen tai kallion louhimiseen olisi mahdollisimman vähän tarvetta. Tontista kannattaa tehdä heti pohjatutkimus.

Erilaiset moreenimaat ovat helppoja perustusmaita. Mikäli kellaria ei haluta, tasainen kallio on hyvä alusta. Sille valetaan vain pienet anturat, joille talo lasketaan. Savimaat ja kivikot edellyttävät usein paalutusta, johon kuluu huomattavasti betonia - pahimmassa tapauksessa paljon enemmän kuin itse rakennukseen. Pohjavesitilanne tulee ottaa huomioon, ja sitä ei saa muuttaa.


TALON TILARATKAISUT

Jo luonnosvaiheessa on hyvä asettaa talolle energiatehokkuus- ja hiilipäästötavoitteet ja alkaa pohtia, millä keinoin näihin tavoitteisiin päästään. Vähän energiaa kuluttava ja päästöjä aiheuttava talo ole tulevaisuudessa edullinen ylläpitää ja sen myyminen on helppoa.

Energiaratkaisut tulisi ottaa huomioon jo suunnittelun ensimetreillä, näin kokonaisuudesta saadaan paras mahdollinen. Ekologisesti kestävään lopputulokseen on monta tietä. Luonnonmukaista rakentamista harkitseville löytyy lisätietoa Luonnonmukainen rakentaminen keskuksen kotisivuilta ja passiivitalosta haaveilevan kannattaa tutustua passiivi.infon runsaisiin ohjeisiin.

sivun alkuunTalon pääperiaatteet

Talon koko vaikuttaa sen energian kulutukseen. Suuri talo kuluttaa enemmän energiaa kuin pieni.

Yksinkertainen on usein ekologista. Kompaktin muotoinen talo on energiatehokkain. Mitä pienempi talon vaipan eristekerroksen ulkopinta on suhteessa talon pohjapinta-alaan, sitä energiatehokkaampi se on. Pallonmuotoinen talo olisi tässä suhteessa optimi, kuutio hyvä kakkonen. Käytännössä töpäkkä suorakaide, jonka pohjan lyhyen sivun suhde pitkään on noin 2:3, on optimi. Tällöin etelänpuoleiselle pitkälle sivulle saa riittävästi aurinkoa kohden suuntautuvia ikkunoita, mutta seinäpinta-alan suhde lattiapinta-alaan pysyy kuitenkin pienenä.

Mikäli rakennus on vähänkin suurempi, on energiatehokkaampaa rakentaa se kahteen (tai useampaan) kerrokseen. Samalla tonttimaata säästyy. Ulkoseinien nurkat ovat arkoja lämpövuodoille, ja siksi niiden lukumäärää ei ole syytä kasvattaa. Monimuotoisuus lisää myös ulkovaipan pinta-alaa suhteessa pohjapinta-alaan.

Rakennuksen käyttöiän pituus vaikuttaa ratkaisevasti sen ekologisuuteen. Käyttöikään vaikuttavat valitut materiaalit ja rakenneratkaisut sekä työn laatu. Perinteiset hirsi- tai massiivitiilitalot ovat monessa suhteessa ekologisia. Ne on rakennettu paikallisista luonnonmateriaaleista ja ne ovat kestäviä. Hirsi- ja massiivitiilitalojen elinkaari on ollut kunnioitettavan pitkä. Yltävätkö nykyisillä materiaaleilla ja rakennusmenetelmillä rakennetut talot vastaavaan parin sadan vuoden ikään?

Vanhoilla taloilla on luultavasti yhtä paljon vuosia vielä edessään kuin niillä on jo takanaan - ellei niitä pureta tai saneerata piloille. Samoin perinteisin menetelmin rakennetuilla uudistaloilla on pitkä eliniän odote, mikäli ne on tehty yhtä huolella kuin menneinä aikoina olisi tehty.

Perinteisistä materiaaleista tiedämme myös, etteivät ne ole ihmiselle epäterveellisiä. Modernin rakentamisen materiaalien runsauden tulvassa eri aineiden terveysvaikutusten seuraaminen saattaa olla vaikeata. Lisäksi komposiitti- eli yhdistelmärakenteiden korjaaminen ja luonteva kierrättäminen on usein vaikeata ellei mahdotonta. Yksinkertaiset rakenteet ja laitteet ovat helposti asukkaan itsensä korjattavissa ja hallittavissa, eikä talon käyttö vaadi erityisosaamista.

Louhiminen ja maan siirto kuluttavat energiaa ja jättävät pysyvät jäljet maisemaan. Rakennus ja sen tilat tulisi sovittaa maaston mukaan niin, että tarpeettomalta kaivamiselta ja louhimiselta vältytään. Turhien kuljetusten välttämiseksi tontilta louhittu tai kaivettu maa-aines tulisi käyttää tontilla täyttömaana niiltä osin kun se on mahdollista.

Ekotalo ottaa huomioon kulttuuriympäristön ja maiseman. Ekotalo kunnioittaa paikallista rakennusperinnettä. Mittakaava, väritys, rakennuksen muoto ja suhteet liittävät sen lähiympäristön rakennuksiin. Rakennuksen prameileva sijoittaminen rikkoo maisemakokonaisuuden.

sivun alkuunTilasuunnittelu

Suuri talo kuluttaa pientä enemmän. Rakenteellisen energiatehokkuuden hyöty menetetään, jos lämmitettäviä neliöitä on henkeä kohden laskettuna kohtuuttomasti. Hukkatilan, kuten turhien käytävien, soppien ja aulojen rakentaminen ei ole ekologista, ylenpalttisista harrastustiloista ja lämmitetyistä autotalleista puhumattakaan. Talo tulee mitoittaa asukkaiden todellisia tilantarpeita varten. Tässä arkkitehti on hyvä apu.

Ikkuna-aukkojen koko ja suuntaus vaikuttavat osaltaan rakennuksen energiankulutukseen. Tehokkaimmistakin energiaikkunoista karkaa enemmän lämpöä ulos kuin muusta seinärakenteesta, ja kohtuuttoman suuret ikkunat altistavat talon ylikuumenemiselle kesällä. Toisaalta ikkunoiden kautta saadaan myös lämpöä ja valoa sisälle, joka vähentää energian kulutusta.

Oleskelutilat suurempine ikkunoineen kannattaa sijoittaa talon eteläpuolelle niin, että aurinko lämmittää sisätilaa talvella. Mikäli ikkunan takana sijaitseva seinä tai lattia on esimerkiksi tiiltä tai paksua lankkua, se varastoi päivällä lämpöä ja luovuttaa sitä yöllä ympäristöönsä. Tätä kutsutaan passiiviseksi aurinkoenergian hyödyntämiseksi. Passiivitalossa sopiva ikkuna-aukotuksen suhde on 15 - 27 % asuntopinta-lasta.

Etelään suunnatut ikkunat tulee ehdottomasti voida kesällä suojata suoralta auringon paisteelta esim. kasvillisuuden, markiisien tai lippojen, pitkien räystäiden ja muiden rakennusosien avulla liian lämpenemisen estämiseksi. Koneelliseen viilentämiseen kuluu energiaa. Mitä kauempana varjostava kappale on, sitä tehokkaampi sen viilentävä vaikutus on. Lehtipuu onkin loistava suoja talolle: kesällä se suojaa taloa ylikuumenemiselta, mutta talvella lehdetön puu päästää auringon lämpösäteilyn lämmittämään taloa.

Tilojen ryhmittely auringon kierron suhteen on myös tärkeätä. Makuuhuoneet, varastot ja muut tilat, joissa ei oleilla, sijoitetaan talon pohjois- ja itäreunoille. Ne toimivat puskurivyöhykkeenä lämpimimmille tiloille kylmää pohjoista vastaan. Näiden tilojen ikkunat ovat lämpöhukan minimoimiseksi pienempiä kuin talon etelä- ja länsipuolella. Lasten huoneita ei kannata pohjoisseinustalle kuitenkaan laittaa, sillä nehän ovat usein päivisin lasten olohuoneita. Korkeat tilat ovat mukavia, mutta niiden lämmittämiseen kuluu enemmän energiaa, sillä onhan lämmitettäviä kuutioita enemmän.

Varsinkin luonnonmukaisessa painovoimaiseen ilmanvaihtoon perustuvassa rakentamisessa lämpöä tuottavat tilat, kuten keittiö, sekä tulisijojen hormit on hyvä sijoittaa talon keskelle lämpösydämeksi, josta lämpöä säteilee ympäröiviin tiloihin. Passiivitalossa lämpökuormien kanssa on syytä sitä vastoin olla varovainen. Saunan sijoittaminen rakennuksen ulkopuolelle voi olla energiatehokas ratkaisu silloin kun saunaa käytetään vähän, sillä tällöin kylmillään olevaa saunaa ei tarvitse lämmittää.

Mahdollinen tekninen tila kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle vesipisteitä, sillä tällöin i vesi eivät ehdi jäähtyä putkissa. Kuumavesiputket on syytä eristää.

Teknisen tilan mitoituksessa on hyvä varautua uusiin tulevaisuuden energiaratkaisuihin. Esimerkiksi aurinkoteknologia kehittyy huimin harppauksin ja akuille ja lämmönvaraajille kannattaa miettiä jo paikka, vaikka aurinkoteknologiaa ei nyt asennettaisikaan rakennukseen. Tilavaraus voi toimia nyt vaikka säilytystilana. Kattokulmissa ja lappeiden suuntauksessa kannattaa huomioida myös aurinkoenergian mahdolliseen myöhempään lisäämiseen rakennukseen.

Oleskelutiloihin suositellaan 20 - 21 °C, makuuhuoneisiin 18 - 20 °C, asunnon sisällä oleviin ja säilytystiloihin 15 °C lämpötilaa. Asteen laskeminen sisälämpötilassa alentaa lämmitystarvetta 5 %. Lisää aiheesta sisäilmayhdistyksen verkkosivuilla.

Tuulikaappi estää lämmintä sisäilmaa karkaamasta suoraan ulos ulko-ovea avattaessa. Kun tuulikaappi on riittävän väljä, väliovea ei tarvitse avata ulko-oven ollessa vielä auki. Eteläseinustalle, mahdollisesti sisääntulon yhteyteen, voidaan toteuttaa viherhuone. Viherhuone tai lasikuisti voi toimia myös sisäänkäynnin puskurivyöhykkeenä. Oikein toteutettu viherhuone pysyy Etelä- ja Keski-Suomen oloissa lämpimänä passiivisen aurinkoenergian hyödyntämisen avulla helmi-maaliskuusta pitkälle syksyyn.

sivun alkuunMuunneltavuus

Asunnon muunneltavuus ja mahdollisuus vähentää lämmitettävien tilojen määrää ovat ekotalon keskeisiä ominaisuuksia. Talon asukkaiden elämäntilanne tai lukumäärä saattaa muuttua esimerkiksi lasten muuttaessa kotoa. Tuleviin muutoksiin kannattaa varautua jo talon suunnitteluvaiheessa. Talon tulisikin olla muunneltavissa, laajennettavissa tai supistettavissa perheen tarpeiden mukaan. Samoin asukkaan ikääntyminen tai mahdollinen vammautuminen tulisi ennakoida suunnittelussa.

Asuntoa voi muunnella huoneita jakamalla tai yhdistämällä. Tämä tulee ottaa huomioon ikkuna-aukotuksessa ja väliseinien rakenteissa. Märkätilojen ja keittiön sekä muidenkin tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon toimintarajoitteiset asukkaat - onnettomuus tai vanhuus voi kohdata kenet hyvänsä. Mikäli keittiön työtason korkeutta voi säädellä, sen käyttö onnistuu eri-ikäisiltä ihmisiltä. Jousto lisää talon ja sen osien käyttöikää.

Suomalaisen asumisen ongelma on se, että kun perhe on vihdoin saanut hankittua riittävän suuren asunnon, muuttavat lapset pois kotoa ja taloon jää vanheneville vanhemmille tyhjiä huoneita turhan päiten lämmitettäviksi. Asunnosta erotettava tai siihen liitettävissä oleva sivuasunto lisää talon joustoa tässä tilanteessa. Märkätilojen vedot tulee esimerkiksi tehdä niin, että keittiön tai kylpyhuoneen voi lisätä asuntoon, mikäli se jaetaan osiin.

Toinen mahdollisuus leikata energiankulutusta on alentaa tarpeettomien huoneiden sisälämpötilaa tai jopa jättää osa talosta vaille lämmitystä. Tämä edellyttää eristettyjä väliseinä tai -pohjaratkaisuja. Jos talon yläkerta voidaan jättää kylmilleen lasten muutettua pois kotoa, tipahtaa talon lämmityskulut huomattavasti. Näin vanhemmat voivat jatkaa asumistaan tutussa talossa kohtuullisin energiakuluin.

 

sivun alkuunSuunnittelijat ja suunnitelmat

Ekologisuus ja energiatehokkuus ovat muotisanoja, joita on helppo viljellä, eikä ekorakentamiselle ole Suomessa määritelty kriteeristöä. Siksi on tärkeätä varmistaa suunnittelijoiden ja rakentajien ammattitaito ekologisessa mielessä. Suunnittelijoilta ja rakentajilta kannattaa kysyä aikaisempien töiden ekologisista tavoitteista ja tuloksista. Tällöin selviää, ovatko he perehtyneet ekorakentamiseen.

Ekologiset tavoitteet tulee listata ja täsmentää niin suunnittelijoille kuin materiaali- tai rakennusosatoimittajille. Listaamiseen voit käyttää tämän laskurin tulostettua raporttiosaa. Samoin tavoitteet tulee esittää kaikkien tarjouspyyntöjen liitteenä. Vain näin varmistetaan ekologisten tavoitteiden siirtyminen haaveista valmiiseen taloon.

 

 

MATERIAALIT JA RAKENTEET

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ja osien tuotannon osuus talon elinkaaren energian kulutuksesta vain 10 - 20 % luokkaa. Talon käyttö eli lähinnä lämmitys ja sähkönkulutus haukkaavat siis 80 - 90 % kokonaisuudesta. Rakennusten energiatehokkuuden kasvaessa rakennusvaiheen osuus kuitenkin korostuu. Siksi rakennusmateriaalien jalostamisen ja kuljetusten energian kulutus ja hiilidioksidipäästöt sekä muut ympäristövaikutukset tulisi ottaa huomioon.

Talon kunnossapidon, purkamisen ja kierrättämisen tulisi olla helppoa tuleville sukupolville - tämä seikka otetaan ani harvoin huomioon rakentamisessa.

Pitkä ikäinen, uusiutuvista luonnonvaroista vähällä uusiutuvalla energialla valmistettu helposti korjattava ja kierrätettävä rakenne on ekologisessa tarkastelussa paras.

sivun alkuunRakennusosien, tarvikkeiden ja materiaalien ympäristömerkit

Erilaiset ympäristöluokitukset ja -merkit auttavat arvioimaan materiaalin tai rakennusosan laadun ympäristön ja sisäilman kannalta.

Rakennustietosäätiö (RTS) ylläpitää rakennustuotteille ja -tarvikkeille vapaaehtoisia RT-ympäristöselosteita ja rakennusmateriaalien päästöluokitusmerkkiä. Merkintä ei ole ympäristömerkki, mutta sen avulla eri tuotteita voi verrata. Valitettavasti RT-ympäristöseloste on vasta 40 tuotteella. Ne löytyvät Rakennustietosäätiön kotisivuilta. Toivottavasti lähiaikoina ympäristöseloste tulee pakolliseksi kaikille tuotteille.

Joutsenmerkki on puolueeton ja luotettava pohjoismainen ympäristömerkki. EU:n virallinen ympäristömerkki puolestaan on käytössä koko EU:n alueella. Nämä merkit ohjaavat tuotteiden valmistusta ja kulutusta ympäristöä säästävämpään suuntaan. Merkin voivat saada tuotteet, jotka kuormittavat ympäristöä muita vastaavia tuotteita vähemmän käyttöominaisuuksista tinkimättä. Merkintöjen myöntämisperusteet ja merkinnän saaneet tuotteet löytyvät ympäristömerkkien kotisivuilta. Merkit ovat siis tuoteryhmäkohtaisia ja kertovat onko puutolppa mahdollisesti parempi kuin toinen puutolppa, mutta eivät vertaile puu- ja terästolppia toisiinsa.

M1-luokkaan kuuluvista tuotteista haihtuu vähiten orgaanisia yhdisteitä. M1-luokan tuotteita on yli 400, niitä on mm. maaleissa, rakennuslevyissä, laasteissa, saumaeristeissä ja tasoitteissa, lämmöneristeissä ja lattianpäällysteissä. Luokituksen tavoitteena on edistää sisäilmaston kannalta turvallisten ja mahdollisimman vähän haitallisia päästöjä aiheuttavien tuotteiden käyttöä. Tiili, luonnonkivi, keraamiset laatat, lasi, metallipinnat, lauta ja hirsi eivät tarvitse tätä luokitusta. Tuotteet löytyvät niin ikään Rakennustietosäätiön sivuilta.

FCS on ympäristöjärjestöjen hyväksymä kansainvälinen puutavaran merkitsemisjärjestelmä. Merkintä kertoo, että metsiä on hoidettu hyväksyttyjen sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten kriteerien mukaan. FSC:n avulla ympäristötietoinen kuluttaja voi varmistaa, että hänen ostamansa metsätuotteet eivät ole aiheuttaneet kohtuutonta metsien tuhoutumista tai metsäluonnon köyhtymistä. Sertifiointi on tuotteiden tuottajille vapaaehtoista. Aiheesta lisää Suomen WWF:n sivuilla. Metsien, varsinkin trooppisten sademetsien, hävittäminen aiheuttaa Sternin raportin viidenneksen ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä. Varsinkin sertifioimattoman sademetsäpuun käyttö on hyvin vastuutonta.

Ympäristömerkkien saaminen maksaa tuotteen valmistajille, ja kaikilla pienvalmistajilla ei ole varaa tähän. Ympäristömerkin puuttuminen ei siis aina välttämättä tarkoita, että tuote ei olisi ansainnut sitä.

Rakennusmateriaalien valmistukseen käytetään suuria määriä erilaisia kemikaaleja. Aineita kielletään sitä mukaa kuin niiden vahingollisuus ihmiselle ja ympäristölle paljastuu. Läheskään kaikkien aineiden haitoista ihmiselle ja ympäristölle ei ole vielä tietoa. Perinteiset ja pitkään markkinoilla olleet materiaalit ja tuotteet ovat usein turvallisia ja varmoja ratkaisuja asukkaiden ja ympäristön kannalta, sillä onhan niitä testattu hyvällä menestyksellä jo sukupolvien ajan.

sivun alkuunRakennusosien, tarvikkeiden ja materiaalien kierrätys

Vielä 1970-luvulla rakennusosien kierrättäminen oli yleistä. Hirret käytettiin maalla moneen kertaan, ja kaupungeissa rakennusosien kierrätys elätti suuren ihmisjoukon. Teollinen rakentaminen katkaisi tämän toiminnan 1960-luvulla. Viime vuosina käytettyjen rakennusosien kierrätys on jälleen elpynyt.

Suurimmissa kaupungeissa toimii jo rakennusosien kierrätykseen erikoistuneita yrityksiä ja kierrätyskeskuksia. Käytettyjen tavaroiden myyntiin erikoistuneet lehdet sekä internet ovat hyviä kanavia rakennusosien kierrättämiseen. Lisäksi varaosapankit, korjausrakentamiskeskukset, maakuntamuseot, ympäristökeskukset ja kuntien ympäristöviranomaiset välittävät tai ainakin osaavat neuvoa kierrätysmateriaalikysymyksissä.

Ikkunoita, ovia, tulisijoja, heloja sekä kylpyhuone- ja keittiökalusteita saa kierrätettyinä. Vanhat osat saattavat olla jopa kestävämpiä kuin uudet. Rakennusmateriaaleja kuten tiiliä, peltikattoja, parruja jne. on myös tarjolla. Käytetyistä tiilistä saa muurattua eloisan ja kauniin pinnan, tosin tiilien pesu ja puhdistus on työlästä. Kalkkilaasti irtoaa tiilestä helpommin kuin betonilaasti. Tiiliseinissä pitäisikin aina käyttää kalkkilaastia. Tiilille ei ole virallista kierrätysjärjestelmää.

Tulevaisuuden kierrätystä silmällä pitäen talo kannattaa suunnitella niin, että eri osat ja materiaalit on otettavissa helposti talteen. Ekotalon materiaaleiksi valitaan vain sellaisia, jotka voidaan joko käyttää uudelleen tai sitten ne voidaan palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun.

Käytettäessä kierrätystuotteita kannattaa olla varovainen niissä mahdollisesti aikoinaan käytettyjen haitallisten aineiden suhteen. Muun muassa asbesti oli yleisesti käytössä rakentamisessa menneinä vuosikymmeninä. Mikäli et ole varma kierrätysosan tai -materiaalin koostumuksesta, jätä se käyttämättä!

Matti Oijala on koonnut kotisivuilleen kattavan listan kierrätyskeskuksista. Lisäksi Rakentajan ekolaskurin linkkilistaan on kerätty joitakin rakennusalan kierrättäjien yhteystietoja.

sivun alkuunMateriaaleista yleistä

Materiaalien ympäristökuorma syntyy lukuisista osatekijöistä eikä niiden vertaaminen keskenään ole aina yksiselitteistä. Materiaalin ympäristökuorma määräytyy raaka-aineiden tuotannosta, valmistuksesta ja kuljetuksista syntyvien päästöjen ja tarvittavan energian ja luonnonvarojen kulutuksen suhteesta valmiin tuotteen käyttöikään ja kierrätettävyyteen sekä myöhempään energian ja luonnonvarojen kulutukseen.

Tämän laskurin materiaaleja koskevat vertailut perustuvat Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kehittämään SYNENERGIA Hiilijalanjälki -työkaluun, Arto Saaren Rakennusten ympäristöselosteet -raporttiin (Rakennustieto 2001), Rakennustietosäätiön ympäristöselosteisiin, Bruno Eratin Ihminen, ekologia, ympäristö -kirjaan (Sarmala 1993), Varis Bokaldersin ja Maria Blockin Byggekologi -kirjaan (Svensk Byggtjänst 2004) sekä Katherine Symons ym artikkeliin Embodied energy and carbon - what structural engineers need to know (The Structural Engineer 87 (9) 5 May 2009) sekä tämän lähteisiin.

Varsinkin ulkomailla on alettu kiinnittää enenevissä määrin huomiota materiaaleihin piiloenergiavirtoihin ja hiilijalanjälkiin. Piiloenergiavirralla tarkoitetaan tuotteen valmistusprosessiin ja kuljetuksiin kulunutta energiaa. Hiilijalanjälki määräytyy valmistusprosessin ja kuljetusten päästöistä. Vähällä energialla ja luonnonvaroilla tuotettu pitkäikäinen ja helposti kierrätettävä tuote on ympäristöystävällinen. Hiilijalanjälkilaskennat tulevat yleistymään.

SYNERGIA Hiilijalanjälki -työkalu on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kehittämä Työkalu, jolla voidaan laskea rakenteiden hiilijalanjälkiä. Työkalu sisältää hiilijalanjälkilaskurin ja ohjeen. Työkalun käyttö on maksutonta.

Rakennetyyppejä on verrattu lisäksi Arto Saaren laatimassa Rakennusten ympäristöselosteet -raportissa. Valitettavasti raportti on tehty 2000-luvun alussa, eivätkä esitetyt rakennetyypit vastaa nykymääräysten eristepaksuuksia passiivirakentamisesta puhumattakaan. Siitä puuttuu myös useita pientalorakentamisessa käytettyjä rakennetyyppejä sekä luonnonmukaiset vaihtoehdot kuten hirsi ja savi.

Eri materiaaleja tulee käyttää harkiten ja kutakin ominaisimpaan käyttötarkoitukseensa. Puuosien valmistamiseen tarvitaan vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin metalliosien, mutta tietyissä lujuutta ja kestävyyttä vaativissa paikoissa esimerkiksi metallit tai betoni on kestävämpi ja pitkäikäisempi ja siksi myös ekologisempi kuin puu.

Esimerkkejä eri materiaalien hiilijalanjäljistä - puutuotteiden jälki on negatiivinen, koska ne sitovat hiiltä enemmän, kuin mitä niiden valmistus aiheuttaa päästöjä. Lähde: SYKE.

  • puu   -1,53 CO2 kg/kg
  • puukuitu, puhallettava   -0,62 CO2 kg/kg
  • puukuitulevy   -1,18 CO2 kg/kg
  • vaneri   -1,00 CO2 kg/kg
  • kalkkihiekkatiili (ulkoseinä)   0,18 CO2 kg/kg
  • valmisbetoni k80   0,20 CO2 kg/kg
  • betoniraudoite   0,44 CO2 kg/kg
  • poltettu savitiili   0,22 CO2 kg/kg
  • kivivilla   0,99 CO2 kg/kg
  • lasivilla   0,80 CO2 kg/kg
  • teräsputki   1,10 CO2 kg/kg
  • alumiiniprofiili   3,64 CO2 kg/kg
  • kuparituotteet   5,47 CO2 kg/kg
  • polyuretaani   4,23 CO2 kg/kg

Luonnonmukaisten rakennusaineiden valmistukseen tarvitaan vähän energiaa ja raaka-aineet ovat uusiutuvia ja paikallisia. Rakennus- ja purkujätteet voidaan kierrättää tai vaikkapa maaduttaa. Esimerkiksi hirsi, lauta, päre, paanu, terva, savi, olki, ruoko, turve ja luonnonkivi ovat luonnonmukaisia materiaaleja. Nyt kiinnostus näitä kohtaan on lisääntymässä, koska ne koetaan ekologisuuden lisäksi myös vähemmän haitalliseksi ihmisten terveydelle kuin useat modernimmat rakennusmateriaalit.

Puu on Suomessa ekotalon rakennusmateriaalina luonteva vaihtoehto. Puu on uusiutuva luonnonvara, ja puuosien valmistus ja työstö kuluttavat vähän energiaa. Puurakenteet ovat myös helposti korjattavissa, muunneltavissa ja kierrätettävissä. Puu ei toisaalta kestä liikaa kosteutta tai auringon paahdetta. Tästä syystä se on suojattava oikein. Norjalaiset sauvakirkot ovat uhmanneet pohjolan rankkoja oloja jo liki tuhat vuotta.

Puurakentamisen erityispiirre on puurakenteiden toimiminen hiilinieluina. Kasvaessaan puut sitovat ilmakehästä hiilidioksidia ja varastoivat hiilen runkoihinsa. Puurakentamisen yhteydessä tämä hiili varastoidaan taloihin. Näin puurakentamisella voidaan hieman lykätä ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Puutuotteiden energiankulutus yleensä lisääntyy jalostamisen lisääntyessä. Sahatavaran valmistus ja jalostusprosessien energiakulutus on noin 150 - 270 kWh/tonni. Liimapuun valmistusenergian tarve on noin 1050 - 1170 kWh/tonni. Liimapuulla saadaan aikaan pitkiä jännevälejä, mutta käytetyt liimat eivät ole kovin ympäristöystävällisiä.

Puun kosteusherkkyyttä on yritetty välttää painekyllästämällä puu. Kyllästykseen käytetyt kemikaalit saattavat aiheuttaa terveys- ja ympäristöhaittoja niin valmistuksen, työstön kuin käytönkin aikana. Ne tekevät myös puujätteestä ongelmajätettä. Puu tulisikin suojata rakenteellisin keinoin tai olla käyttämättä sitä kosteissa paikoissa. Painekyllästetyn puun valmistusenergian tarve on noin 225 - 345 kWh/tonni.

Erilaiset eristeet ja puulevyt ovat tavallisia rakentamisessa käytettyjä puupohjaisia tuotteita. Puukuitueriste valmistetaan jätepaperista ja levyjen valmistukseen käytetään usein muussa puunjalostuksessa syntyviä sivutuotteita. Puukuitulevyt valmistetaan hakkeesta, lastulevyt puulastuista ja liimasta ja vanerit koivu- ja havuviiluista liimaamalla. Suurimmat haitat puupohjaisilla levyillä syntyvät niiden valmistuksessa käytetyistä liimoista. Kuitulevyteollisuus kuluttaa paljon vettä. Puukuitueristeen tuotantoenergian tarve on noin vajaat 1000 kWh/tonni, puukuitulevyn 3500 - 4090, lastulevyn 1890, vanerin noin 5000 kWh/tonni. Lasi- ja vuorivillojen valmistukseen kuluu energiaa noin 5000 - 8000 kWh/tonni.

Kipsilevyt valmistetaan luonnonkipsistä tai jätekipsistä sekä vedestä. Kipsilevyn valmistaminen kuluttaa puupohjaisia levyjä vähemmän energiaa. Kipsilevyn huonoja puolia ovat huono kyky sietää kosteutta sekä herkkyys rikkoutua. Kipsilevyn valmistamiseen tarvittavan energian määrä on noin 2400 kWh/tonni.

Luonnon kiveä voidaan pitää luonnonmukaisena rakennusmateriaalina. Se on kestävää, palamatonta ja kierrätettävää. Kiven kuljetukset ja louhinta kuluttavat kuitenkin energiaa ja kiviteollisuus jättää pysyvät jäljet maisemaan.

Kestävyytensä takia savesta valmistettuja tiiltä ja keraamisia laattoja pidetään usein ekologisena materiaalina, vaikka niiden valmistus viekin ainakin puuhun verrattuna paljon energiaa. Tiilet on purettaessa helpompi säilyttää ehjinä, jos niiden muuraus on tehty kalkki- tai hiekkalaastilla. Tällöin niiden uusiokäyttö on mahdollista. Huokoisen tiilen valmistukseen kuluu noin 1000 - 1200 ja klinkkerin valmistukseen kuluu energiaa noin 1200 - 1400 kWh/tonni.

Betonin valmistus kuluttaa vettä ja siinä käytetään erilaisia kemikaaleja apuaineina. Betonin valmistus kuluttaa energiaa 400 - 540 kWh/tonni, betonielementin 1000 - 2000 kWh/tonni. Betonin valmistamiseen tarvittavaa soraa otetaan muun muassa harjuista ja merenpohjasta, jolloin syntyy ympäristö haittoja ja pysyviä jälkiä maisemaan. Kuluttajan on vaikea saada selville, mistä betonin raaka-aineet ovat peräisin. Talvivalu kuluttaa runsaasti energiaa ja siinä käytetään runsaasti kemikaaleja notkistamaan betonia. Betoni on kuitenkin puoltaa paikkansa monissa käyttötarkoituksissa.

Niin sanotun portlandinsementin valmistus aiheuttaa nykyään 7-10 prosenttia kaikista ihmisen tuottamista hiilidioksidipäästöistä. Lue Risto Isomäen artikkeli Rakentaminen ja ilmastonmuutos, joka on julkaistu Rakennettu ympäristö -lehdessä 2/2008. Siinä visioidaan mahdollisuuksia betonirakenteiden toimimisesta hiilinieluina.

Lasi valmistetaan melko yleisistä raaka-aineista tai kierrättämällä lasia. Sen valmistamiseen kuluu lisäksi vettä ja energiaa. Lasivillaeriste valmistetaan keräyslasista.

Metalleista rakennuskäytössä yleisimpiä ovat teräs, alumiini ja kupari. Metallit ovat kestäviä ja pitkäikäisiä materiaaleja, mutta niiden louhiminen ja jalostaminen kuluttavat paljon energiaa, saastuttavat ympäristöä ja aiheuttavat maisemavaurioita. Metallit ovat uusiutumattomia luonnonvaroja ja niiden varannot ovat rajallisia, mutta toisaalta niiden kierrättäminen on helppoa. Teräksen tuotto kuluttaa 9000 - 10 000 kWh/tonni ja alumiinin 32 - 72 000 kWh/tonni. Alumiinin käyttöä tulisikin välttää paikoissa, joissa sen hyvistä ominaisuuksista ei ole vastaavaa hyötyä. Raudan ruostumista estävä sinkitseminen kuluttaa huomattavan paljon energiaa. Kierrätysmetallista valmistettujen tuotteiden ympäristökuorma on huomattavasti pienempi, kuin neitseellisistä raaka-aineista valmistettujen.

Muovit valmistetaan pääsääntöisesti öljystä, ja niiden tuottaminen kuluttaa melko paljon energiaa. Osa muoveista on kierrätettäviä, mutta kierrättämistä hankaloittaa eri muovien erottaminen toisistaan. Toisten muovien hävittäminen on ongelmallista ja niiden valmistukseen, käyttöön tai hävittämiseen voi liittyä myrkyllisiä päästöjä. Muovien etu on niiden keveys ja kosteuden sietokyky. Esimerkiksi polyeteenin valmistus kuluttaa noin 8200 kWh/tonni ja polystyreenin noin 18 900 kWh/tonni.

 

sivun alkuunRAKENNUKSEN VAIPPA

Yläpohja (katto), ulkoseinät ja alapohja muodostavat rakennuksen vaipan. Vaippa eristää kylmältä ja suojaa sateelta ja tuulelta. Vaippa on talon turkki ja ihmisen kolmas iho. Energiatehokkuuden kasvaessa myös eristepaksuudet kasvavat. Tämä saattaa vaikuttaa kosteuden liikkumiseen rakenteissa. Tampereen teknillisen yliopiton raportti Matalaenergiarakenteiden toimivuus tuo esiin näitä ongelmia, jotka VTT kuitenkin kumoaa omassa selvityksessään.

sivun alkuunPerustus ja alapohja

Perustus ja sokkeli antavat talolle ryhtiä ja suojaavat seinärakenteita lumelta sekä maan kosteudelta ja kylmyydeltä. Sokkelin korkeuden tulee Suomessa olla vähintään 300 mm. Suotavaa olisi kuitenkin puolen metrin korkeusero maanpinnan ja julkisivuverhoilun välillä. Yleensä sokkeli valetaan betonista tai muurataan harkoista, mutta talo voi seisoa myös keveillä jaloilla.

Kallio sekä sora-, hiekka- ja moreenimaa ovat helppoja perustusmaita. Ne kantavat hyvin eikä perustuksiin tarvita paljon materiaaleja. Kalliolle voi parhaassa tapauksessa valaa vain kevyet pilarit, joiden varaan talo rakennetaan. Kallion louhimistarve vähentää talon ekologisuutta. Saviset notkot ja pellot edellyttävät usein paalutusta - paaluttamiseen voi upota enemmän betonia kuin itse rakennukseen. Se ei ole ekologista. Saviset pellot ja notkot ovat usein myös pienilmaston kannalta epätaloudellisia.

Kellari edellyttää salaojituksen, sekä pohjalaatan alla kapillaarisen vedennousun katkaisun esimerkiksi kevytsoralla tai hiekalla. Samoin radontuuletus tai ainakin tuuletuksen mahdollisuus on varmistettava. Rakennus tulee sijoittaa niin, että louhimisen ja kaivamisen tarve on mahdollisimman pieni.

Pilariperustus jättää rakennuksesta vähiten jälkiä luontoon. Kun sitä ei enää tarvita, voidaan rakennus vain ikään kuin nostaa pois paikoiltaan. Pilarien varassa lepäävä alapohja on helposti tarkistettavissa, huollettavissa ja korjattavissa. Pilareihin kuluu vähän materiaaleja. Kosteus- ja radonriskit ovat pienemmät kuin muissa perustusvaihtoehdoissa. Ratkaisu edellyttää noin 800 mm korkean ryömintätilan. Pilariperustuksen huono puoli on muita hieman heikompi lämpötalous - tuuli, joka kuivattaa alapohjaa myös viilentää sitä.

Perusmuuri on betonianturoille valettu tai muurattu betoni- tai harkkomuuri, jonka päällä alapohjapalkisto ja kantavat seinät lepäävät. Se edellyttää noin 800 mm korkean tuuletettavan ryömintätilan. Sen hyviä puolia ovat vähäiset kaivuu- ja täyttötyöt. Alapohjarakenne on helposti tarkistettavissa ja huollettavissa. Tätä samoin kuin edellistä ratkaisua kutsutaan rossipohjaksi.

Tampereen teknillisen yliopiton raportti Matalaenergiarakenteiden toimivuus pitää matalaenergiatalon perusmuurillista rossipohjarakennetta kuitenkin kosteusriskinä.

Maanvarainen laatta valetaan betonista harkko- tai betonimuurin ympäröimän sora- (tai hiekka-) täytön päälle. Se on tasaisen maan ratkaisu. Lattiapinnan saa alemmas kuin pilari- tai sokkeliperustuksissa. Ratkaisu on energiatehokas. Huonoja puolia ovat lattiarakenteen ja siihen mahdollisesti upotettujen putkistojen kunnon seuraamisen ja korjaamisen vaikeus, suuret kaivuu- ja täyttötyöt. Materiaaleja siihen kuluu myös enemmän kuin edellä mainittuihin rakenteisiin. Lämmöneristeenä sekä alapohjassa että muurien ympärillä kevytsora on tässä ratkaisussa ekologisin vaihtoehto.

Kellariperustus on energiataloudellinen ratkaisu sekä tuo lisäneliöitä ja antaa mahdollisuuden myöhemmälle rakennuksen laajentamiselle. Siihen kuluu kuitenkin paljon materiaaleja. Kellari edellyttää kaivamista tai jopa louhimista ja suuria soratäyttöjä.

 

sivun alkuunKantavat rakenteet

Kantaviksi rakenteiksi kutsutaan niitä katon, seinien ja välipohjien osia, jotka kantavat talon, sen asukkaiden ja irtaimiston, katon lumikuorman jne. painon. Suomessa puu on pientalon runkomateriaalien helppo ratkaisu ekologisesta näkökulmasta . Se on uusiutuvaa ja sahatavaran valmistus kuluttaa vähän energiaa. Lisäksi rakenteessa puu sitoo hiilidioksidia ja hillitsee näin ilmastonmuutosta kuten jo aikaisemmin todettiin. Kiviaineisissa taloissa on helpompi päästä hyvin alhaisiin ilmanvuotolukuihin ja kivipintojen massa tasaa sisätilan lämpötiloja ulkotilan lämpötilojen vaihdellessa, jolla on tuntuva vaikutus rakennuksen lämmitysenergiankulutukseen.

Ruotsalainen ekoarkkitehti Varis Bokalders (2004, kts. lähdeluettelo) luokittelee kantavat materiaalit kolmeen luokkaan ympäristön kannalta. Parhaita ovat hänen mukaansa puu, tiili, kalkkihiekkatiili, puukuitusementti ja paikallinen kivi. Toissijaisina vaihtoehtoina hän pitää liimapuuta, kevytsoraharkkoa, kevytbetonia, portlandbetonia, rautaa ja terästä sekä muualta tuotua luonnonkiveä. Vältettävien materiaalien ryhmään hän listaa alumiinin, sinkityn ja galvanoidun teräksen, painekyllästetyn puun sekä muovin.

Arto Saaren Rakennusten ympäristöselosteet -raportissa on verrattu runkomateriaaleja, katso taulukko 3.

sivun alkuunVaipan lämmöneristyskyky

Vaipan lämmöneristyskyvyllä tarkoitetaan vaipan eli yläpohjan, seinien ja alapohjan kykyä suojata sisätilaa kylmältä, ja sillä on ratkaiseva vaikutus energiankulutukseen. Rakennuksen hyvä lämmöneristyskyky ja tiiviys ovatkin Pohjolassa ekotalon tärkein ominaisuus. Mikäli talon kantava rakenne ei ole itsessään lämpöä eristävää, rakenteeseen lisätään eristekerros. Muun muassa massiivipuu (esim. hirsi) tai kevytbetoniharkko ovat sekä kantavia että eristäviä materiaaleja.

Energiankulutusta mitataan u-arvon avulla. Se kertoo, kuinka paljon lämpöä rakenne vuotaa ulos seinäneliömetriä kohden (W/m2K). Mitä pienempi luku on, sitä paremmin rakenne eristää.

Passiivitalon yläpohjan u-arvo on 0,06 - 0,09 W/m2 ja edellyttää yli 600 mm villaa. Matalaenergiatalon u-arvo 0,08 - 0,09 merkitsee yli 475 mm villaa ja u-arvolla, joka on yli 0,09 mutta alle 0,12 päästään normirakentamista parempaan eristyskykyyn ja edellyttää yli 350 mm villaa. Yläpohjan kautta karkaa eniten lämpöä, siksi siellä tarvitaan myös paksuin eristekerros.

Passiivitalon ulkoseinän u-arvo on noin 0,07 - 0,1 W/m2. Tämä johtaa yli puolimetrisiin seinärakenteisiin ja villaakin tarvitaan yli 400 mm. U-arvo 0,10 - 0,15 on matalaenergiataso (yli 275 mm villaa) ja u-arvo, joka on yli 0,15 mutta alle 0,20 johtaa normirakentamista parempaan tulokseen (villaa yli 250 mm).

Alapohjan (rossipohja/maanvarainen) u-arvo alle 0,10 / 0,10 on passiivitalotasoa (yli 400 mm villaa), u-arvo 0,12 - 0,15 / 0,10 - 0,12 on matalaenergiatasoa (yli 275 mm villaa) ja u-arvolla 0,15 - 0,16 / yli 0,12 mutta alle 0,14 päästään normirakentamista parempaan tuloksen (yli 250 mm villaa).

Puukuituvillaa tarvitaan yleensä hieman paksumpi kerros kuin kivi- ja lasivillaa. Esimerkiksi vakuumieristeillä päästään huomattavasti ohuempiin rakennepaksuuksiin.

Vaipan rakenteiden lisäksi lämpöä pyrkii karkaamaan mm. ikkunoiden, ovien ja ilmanvaihdon kautta ulos. Harakoille joutuvasta lämmöstä karkaa vaipan kautta keskivertotalossa 30 - 40 %, ilmanvaihdon kautta 30 - 50 % ja ikkunoista ja ovista 15 - 20 %. Energiatehokas talo onkin vaipan, ikkunoiden ja ovien sekä ilmanvaihdon muodostama hyvin suunniteltu ja huolella rakennettu kokonaisuus.

Hyvä suunnittelu ja työ sekä hyvät eristeet ja rakennusosat maksavat itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa pienentyneen lämmityslaskun muodossa - samalla ympäristö säästyy.

Useiden selvitysten mukaan passiivi- ja matalaenergiatalon rakennuskustannukset ovat alle 5 % vastaavaa tavanomaista omakotitaloa korkeammat. Talon alhaisen energiakulutuksen takia hintaero kurotaan kuitenkin umpeen seitsemässä vuodessa. Tästä eteenpäin säästyneet varat jäävät lyhentämättöminä asukkaiden omaan taskuun. Onko mitään järkeä rakentaa muuta kuin energiatehokas talo!

sivun alkuunEristemateriaalit

Mineraalivillat eli kivi- ja lasivillat ovat yleisimpiä eristeitä. Rakennuselementeissä ja -harkoissa käytetään usein eristeenä polyuretaania. Eräät runkomateriaalit, kuten poltettu savitiili, massiivi- ja kevytsavi, hirsi ja kevytbetoni toimivat eristeenä itsessään.

RT-ympäristöselosteen mukaan puukuitueristeiden valmistus kuluttaa uusiutumattomia raaka-aineita ja -energiaa selvästi vähemmän kuin mineraalivillojen tai polyuretaanieristeen valmistus. Myös ilmakehää lämmittävät ja happamoittavat päästöt ovat vähäisempiä. Pellavatilke tai -rive sekä puukuitunauha ovat luonnonmukaisia ja ekologisia eristeitä pienempiin rakoihin kuten ikkuna- ja ovikarmien tiivistyksiin tai läpivienteihin. Puukuituvillassa käytetään palon ja homeenestoaineena booria.

Varis Bokalders (2004) luokittelee eristemateriaalit seuraavasti: parhaina vaihtoehtoina ympäristön kannalta hän pitää käsittelemätöntä puukuitua, pellavaeristettä, kuitusementtilevyä, puukuitulevyä, korkkia, kookoskuitua, kutterilastua, turvetta ja olkea. Toissijaisina vaihtoehtoina hän pitää mm. käsiteltyä (boori) tai kierrätyskuidusta valmistettua selluvillaa, kevytsoraa, kevytbetonia, reikätiiltä, jätepaperia jne. Vältettäviä eristemateriaaleja ovat hänen mukaansa mm. lasivilla, kivivilla, polyeteeni ja polystyreeni.

Taulukko 2. Esimerkkejä eräiden lämmöneristemateriaalien valmistamisen kuluneesta energiasta ja hiilidioksidipäästöistä neliötä kohden. Lähde: Arto Saari: Rakennusten ja rakennusosien ympäristöselosteet.

  kWh/kg CO2-päästöt / kg
Vuorivilla 4 970
Selluvillaeriste 0,9 180

 

sivun alkuunVaipan tiiveys

Paksuista eristeistä ja tehokkaista energiaikkunoista ei ole iloa, jos eri osien liitokset tai vaipan rakenteet eivät ole ilmatiiviitä eli ei vedä. Veto lisää kylmän tunnetta. Vedon estämiseksi eristekerroksen ulkopuolelle lisätään tuulensuojalevy ja sisäpuolelle ilmansulkupaperi. Ilmansulku on tehtävä erittäin huolella ja varmistettava, ettei siihen jää vuotokohtia.

Vaipan ilmatiiviyttä voi parantaa asentamalla ilmansulkupaperi rungon ja sen sisäpuolelle rakennettavan eristetyn asennusrungon väliin. Tällöin ilmasulkuun ei tule reikiä, vaikka seiniin naulattaisiin myöhemmin. Sähkövedot kulkevat tässä eristetyssä 50 mm paksussa asennusrungossa. Ilmansulkupaperin puhkomista ja johtojen tai putkien vientiä eristetilaan tulee välttää.

Ilmatiiveyttä tarkastellaan ilmavuotoluvun avulla. Se kuvaa kuinka paljon ilmaa virtaa ulkovaipan läpi ali- ja ylipaineessa. Ilmanvuotoluku n50 = 1,0 1/h tarkoittaa että rakennuksen koko ilmatilavuus vaihtuu yhden tunnin kuluessa, kun paine-ero ulko- ja sisäilman välillä on 50 pascalia. Mitä pienempi luku on, sitä tiiviimpi talo on.

Passiivitalo ei toimi, ellei se ole ilmatiivis. Passiivitalon ilmanvuotoluvun tuleekin olla vähintään n50 0,6. Passiivitalossa ilmanvaihto tapahtuu koneellisesti. Mitä sitten tapahtuu, jos äärimmäisen ilmatiiviin talon ilmanvaihtojärjestelmä pysähtyy esimerkiksi asukkaiden nukkuessa?

Rakenteeseen jäävät kylmäsillat edistävät kylmän johtumista ulkoa sisälle. Kylmäsiltana voi toimia kova materiaali kuten betoni tai teräs, joka johtaa eristekerroksen läpi. Se kuljettaa kylmää mukanaan. Tällaiset kohdat tulee välttää huolellisella suunnittelulla ja rakennustyöllä.

 

sivun alkuunJulkisivuverhous

Julkisivuverhouksen tarkoitus on suojata varsinaista seinärakennetta muun muassa sateelta. Julkisivuverhous ei kuitenkaan saa estää seinää hengittämästä. Varis Bokalders luokittelee julkisivumateriaalit ympäristön kannalta seuraavasti: hyväksyttäviä materiaaleja ovat mm. puu (myös päre ja paanu), kalkkilaasti, tiili, savirappaus ja luonnonkivi. Toissijaisia vaihtoehtoja ovat mm. sementtirappaus, betoni, kevyt- ja kaasubetoni, kuitusementtilevyt ja lasi. Vältettävien luokkaan kuuluvat mm. metallit ja painekyllästetty puu.

Taulukko 3. Esimerkkejä eräiden ulkoseinärakenteiden valmistamisen energiakulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä neliötä kohden. Puiset rakenteet saattavat siis varastoida enemmän hiilidioksidia kuin niiden tuotantoprosessit aiheuttavat. Rakenteisiin varastoitunutta energiaa ei ole huomioitu taulukossa. Lähde: Arto Saari: Rakennusten ja rakennusosien ympäristöselosteet.

  MJ/m2 CO2-ekv-päästöt kg/m2 Tuotteeseen varastoitunut hiili/m2 Hiilijälki CO2-ekv kg/m2
Puurunko, selluvillaeriste, lautaverhous, u=0,19 1430 18 73 -55
Puurunko, mineraalivillaeriste, lautaverhous, u=0,22 880 18 42 -24
Puurunko, mineraalivillaeriste,  tiiliverhous, u=0,25 1300 65 21 44
Teräsrunko, mineraalivilla, teräskasettiverhoilu, u=0,22 630 45 0 45
Kevytsorarunko, mineraalivilla, tiiliverhous, u=0,21 900 71 0 71
Kevytsoralämpöharkko, solupolyuretaanieriste, u=0,25 2270 140 0 140
Tiilirunko, mineraalivilla, tiiliverhous, u=0,21 1520 82 22 60
Betonilämpöharkkoseinä, u=0,27 1071 76 0 76
Betonielementtiseinä, mineraalivilla, tiililaatta, u=0,21 1157 90 0,88 89
Betonirunko, mineraalivilla, tiiliverhous, u=0,21 1680 92 22 70

sivun alkuunVesikatto

Vesikatto suojaa rakennusta sateelta. Katon kunto vaikuttaa suoraan koko rakennuksen käyttöikään. Kattomateriaalit Varis Bokalders luokittelee ympäristön kannalta seuraavasti: parhaaseen ryhmään kuuluvat tiili-, liuske-, ruoho- ja turve-, lauta-, paanu- ja päre- sekä ruoko- ja heinäkatot. Toissijaisia vaihtoehtoja ovat kattohuopa-, betonitiili- ja paikalla maalattu peltikatto. Vältettäviä ovat PVC-pinnoitetut metallit, alumiini-, kupari- ja sinkkikatot sekä kuumasinkityt peltikatot.

Pitkät räystäät (yli 300 mm.) suojaavat julkisivupintaa sateelta. Katto on loistava paikka aurinkokeräimille, -kennoille ja tuuliturbiineille. Vaikka aurinkoteknologiaa ei aiottaisikaan heti liittää taloon, kannatta katto suunnitella niin että se on tulevaisuudessa mahdollista. Katso tarkemmin kohta Aurinkovoima.

Taulukko 4. Esimerkkejä eräiden vesikattorakenteiden valmistamisen energiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä neliötä kohden. Puiset rakenteet saattavat siis varastoida enemmän hiilidioksidia kuin niiden tuotantoprosessit aiheuttavat. Rakenteisiin varastoitunutta energiaa ei ole huomioitu taulukossa. Lähde: Arto Saari: Rakennusten ja rakennusosien ympäristöselosteet.

 

sivun alkuunOvet ja ikkunat

Ikkunat ja ovet antavat talolle ilmettä, ja niiden avulla avataan sisätilasta näkymiä ulos. Niiden kautta virtaa myös kohtuuttomasti lämpöä ulos, mikäli ne eivät ole riittävän hyvin eristettyjä ja tiiviisti kiinni muussa seinärakenteessa. Lämpöä menee keskimäärin seitsemän kertaa enemmän ulos ikkunaneliömetriltä verrattuna aukottomaan ulkoseinäneliöön.

Mitä parempi u-arvo ikkunoilla on, sitä vähemmän lämpöä karkaa. Yhtä voidaan pitää jo hyvänä u-arvona ikkunalle. Passiivitalon avattavien ikkunoiden u-arvo on 0,7 - 0,9 ja kiinteiden 0,6 - 0,8. Passiivitalon ulko-oven u-arvo on 0,4 - 0,7 W/m2K. U-arvon eli lämmönläpäisykertoimen lisäksi ikkunan tulee olla tiivis ja tiiviisti kiinni muussa seinä rakenteessa.

G-arvo kertoo kuinka paljon ikkunaan osuvasta auringon säteilystä pääsee ikkunan läpi. G-luku 75 ilmaisee, että 75 % auringon säteilystä läpäisee ikkunan. Tyypillisesti ikkunat läpäisevät 40–55 %, mutta tehokkaat auringonsuojaikkunat vain 20–30 %.

Alhainen g-luku vaikuttaa alentavasti kesäajan sisälämpötiloihin ja viilennystarpeeseen, mutta toisaalta heikentää lämmityskauden aikaista passiivisen aurinkoenergian hyödyntämistä. Sälekaihtimet leikkaavat auringon ylimääräistä lämpöä lähes yhtä tehokkaasti, kuin aurinkosuojaikkunat, mutta mahdollistavat passiivisen aurinkoenergian hyödyntämisen. Sälekaihtimet vaativat energiasäästön kannalta asukkaan aktiivista toimintaa. Ikkunan ulkopuolella sijaitseva aurinkosuoja (lippa, markiisi, ritilä tai kasvillisuus) varjostaa tehokkaasti kesällä, mutta päästää oikein sijoitettuna talviauringon lämmittämään huonetiloja. Ikkunan ulkopuolella sijaitseva suoja on tehokkain aurinkosuoja.

E-vertailuluku huomio ikkunan kaikki ominaisuudet ja kertoo montako kilowattia ikkunan läpi pääsee vuodessa ikkunaneliötä kohden. Motivan kotisivuilta saa lisää tietoa energiatehokkaista ikkunoista.

Varsinkin oleskelutilojen ikkunat kannattaa suunnata etelään. Näin talvella saadaan sisälle valoa ja lämpöä. Kesäinen ylikuumeneminen on estettävissä riittävän pituisten räystäiden ja kasvillisuuden avulla.

Ikkunoita on erilaisia. Kaksilasinen MS-ikkuna on perinteinen malli. Kolmilasista ikkunaa kutsutaan MSE-ikkunaksi. Kolmilasinen ikkuna päästää lähes kaksi kertaa vähemmän lämpöä hukkaan kaksilasiseen verrattuna. MSE-ikkunoissa lasipinnoilla voi olla ohut kalvo, joka heijastaa lämpösäteilyä takaisin sisälle. Tällaista ikkunaa kutsutaan selektiivi-ikkunaksi. Eräissä malleissa sisälasien välissä on argon- tai kryptonkaasua, joka eristää lämpöä ilmaa paremmin.

Mielenkiintoinen ratkaisu on tuloilmaikkuna. Korvausilma valuu ikkunan ulkolasin alareunasta sisään, kohoaa ikkunoiden välissä ylös, jolloin sisältä ulos ikkunoiden läpi karkaava lämpösäteily hieman lämmittää sitä, ja lopuksi lämmennyt korvausilma pujahtaa sisäikkunan yläreunasta huonetilaan.  Parhaimmillaan tuloilmaikkuna vastaa lämmöneristyskyvyltään ikkunoita, joiden U-arvo on 0,8–1,0. Tuloilmaikkuna voisi olla tutkimisenarvoinen vaihtoehto talossa, johon suunnitellaan painovoimaista ilman vaihtoa.

Kun teet tarjouspyyntöjä ikkunanvalmistajille, aseta ikkunalle U-arvovaatimus, ja varmista, että arvo koskee koko ikkunaa, eikä vain pelkkää lasia. Tarjouspyynnössä kannattaa myös mainita, että ikkuna tulee valmistaa sydänpuusta.

Kaatopaikoille virtaa jatkuvasti käytöstä poistettuja ikkunoita. Vanhat ikkunat voivat usein olla hyvässä kunnossa. Nykyisin niihin voidaan vaihtaa melko helposti sisäikkuna yksilasisesta kaksilasiseksi. Vanhat ikkunat on usein tehty nykyistä parempilaatuisesta puusta, ja niitä on helpompi korjata ja huoltaa kuin nykyisiä teollisia ikkunoita. Siksi vanhan ikkunan parantaminen ja korjaaminen on myös järkevä ja ekologinen vaihtoehto, vaikkakaan näin ei päästä ihan yhtä mataliin U-arvoihin kuin uusilla energia-ikkunoilla. Käytettyjä ovia löytyy ikkunoiden tavoin purkurakennuksilta, kierrätyskeskuksista, varaosapankeista jne.

Korjausrakentamisessa perinteistä vanhaa ikkunaa ei aina ole järkevää vaihtaa uuteen ikkunaan, sillä usein uuden ikkunan valmistuskustannukset ja valmistamiseen käytetty energia jäävät suuremmiksi kuin koitunut lämpöhukka, varsinkin jos muut rakenteet päästävät lämpöä hukkaan. Lisäksi uusi ikkuna ei välttämättä sovi tyylillisesti vanhaan taloon.

Taulukko 5. Esimerkkejä erilaisten ikkunoiden valmistamisen energiakulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä neliötä kohden. Lähde: Arto Saari: Rakennusten ja rakennusosien ympäristöselosteet.

 

  MJ / m2 CO2-ekv-päästöt kg/m2 Tuotteeseen varastoitunut hiili/m2 Hiilijälki CO2-ekv kg/m2
Puuikkuna MSE, 3 lasia 830 25 15 10
Puualumiini-ikkuna MSE, 3 lasia 1050 43 13 30

 

 

sivun alkuunParvekkeet sekä julkisivu- ja kattojärjestelmät

Parvekkeiden kaiteet tehtiin sodanjälkeisinä pulavuosina usein puusta. Ne olivat kodikkaan näköisiä. Ne myös kestivät yllättävän hyvin sään rasituksia - joitakin on edelleen käytössä! Painekyllästämätön puu onkin ekologinen vaihtoehto ainakin suojakaiteen paneeliosaan. Kaiteen runko voi olla maalattua terästä. Peittäviin osiin sopii myös lämpökäsitelty tai esimerkiksi terva- ja pellavaöljypohjaisilla aineilla kyllästetty puu. Puuosat joudutaan vaihtamaan ajoittain.

Usein parveke- ja muut kaiteet, talotikkaat, kattosillat ovat sinkittyä terästä tai polttomaalattua alumiinia. Ne eivät kuitenkaan ole ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Vesikouruissa ja syöksytorvissa käytetään usein lyhytikäistä ja epäekologista PVC-muovia. Parempi ja kestävämpi vaihtoehto on maalattu teräs. Perinteisessä rakentamisessa puuta käytettiin menestyksekkäästi myös räystäskouruihin ja vedenheittäjiin. Haapa on tähän tarkoitukseen paras puulaji.

sivun alkuunSISÄRAKENTEET

 

sivun alkuunVäliseinät

Puurunkoinen väliseinä on metallirunkoista huomattavasti ympäristöystävällisempi. Märkätilojen seinien muuraamisella voidaan pienentää kosteusongelmariskiä - tosin voi muurattukin seinä homehtua. Lisäksi märkätilapaketin muurattu seinä voi toimia lämmön varastona talossa. Sisätilojen massiiviseen tiili- tai harkkoseinään varastoituu sekä päivän askareissa syntynyttä lämpöä että auringon säteilyenergiaa, mikäli se pääsee seinään paistamaan. Yöllä varastoitunut lämpö vapautuu muihin tiloihin.
 
Rakennuslevyjä käytetään niin ulko- kuin sisäseinissä. Levyjä on erilaisia ja eri käyttötarkoituksiin. Kipsilevyn valmistusmateriaali on ainakin osittain ylijäämäjätettä ja se hengittää rakenteessa. Kipsilevyn valmistus vie vähemmän energiaa kuin lastu- ja kuitulevyjen valmistus. Jätteenä kipsilevyn voi vaikka kompostoida. Kipsilevyä voi käyttää myös paloluokitetuissa rakenteissa.

Lastu- ja puukuitulevyt valmistetaan uusiutuvista ja paikallisista materiaaleista. Lastulevyn sideaineena käytetään liimaa, puukuitulevyn sideaine on puun oma ligniini. Lastulevyä ei voi hävittää kompostoimalla tai polttamalla, puukuitulevyt voi. Huokoinen puukuitulevy sopii myös vanhojen höyrysuluttomien talojen remontti- ja lisäeristyslevyksi.

Vanerin valmistus kuluttaa enemmän energiaa kuin muiden rakennuslevyjen valmistus. Se ei myöskään välttämättä hengitä seinärakenteessa samalla tavalla kuin kuitulevy, siinä käytettyjen liimojen takia. Vaneri on hyvä jäykistävänä rakenteena tai kosteissa paikoissa. Levyjä valittaessa on hyvä valita M1-luokiteltuja tuotteita.

Myös lautapaneeli on ekologinen vaihtoehto sisäseinien pintamateriaaliksi. Sen lämmönvaraamiskyky on hyvä, mikäli lauta on kyllin paksu (yli 28 mm.).

Taulukko 6. Esimerkkejä eräiden ei-kantavien väliseinärakenteiden valmistamisen energian kulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä neliötä kohden. Puiset rakenteet saattavat siis varastoida enemmän hiilidioksidia kuin niiden tuotantoprosessit aiheuttavat. Rakenteisiin varastoitunutta energiaa ei ole huomioitu taulukossa. Lähde: Arto Saari: Rakennusten ja rakennusosien ympäristöselosteet.

 

  MJ/m2 CO2-päästöt kg/m2 Tuotteeseen varastoituu CO2/m2
Puuranka ja kipsilevy, 98 mm 140 10 7,4
Kevytbetoni, 68 mm 130 11 0
Peltiranka ja kipsilevy, 96 mm 195 12 0
Kahitiili    284 284 27 0
Kevytsoraharkko, 125 mm 337 29 0
Poltettu tiili 520 32 0

sivun alkuunPintamateriaalit ja -käsittelyt

Luonnon materiaalit puu, linoleumi ja korkki ovat ekologisia ja miellyttäviä lattiamateriaaleja. Linoleumi kestää eteisessä ja keittiössäkin. Klinkkerilaattojen valmistus vie paljon energiaa, mutta toisaalta laattalattia on kestävä ja päästötön.

Lautalattiaan 30 mm tai sitä paksumpi puutavara on riittävä. Näin paksu lauta varastoi ensinnäkin lämpöä ja toisekseen se kestää useamman hiomis- ja pintakäsittelykerran. Se on hyvin pitkäikäinen. Lautalattian voi tehdä betonipohjallekin uivana lattiana. Laudat ovat usein pontattuja ja ne naulataan tai liimataan yhteen.
 
Riittävän paksu parketti (viilu 4 mm tai yli) on lautalattian tavoin kestävä. Osa parkettipuusta tuodaan sademetsistä. Sademetsien hakkuut ovat yksi suurimmista ympäristöongelmista. Sademetsät ovat maapallon keuhkot, jotka valtamerien ohella muuttavat ilman hiilidioksidin jälleen hapeksi. Sademetsien hakkuilla on huomattava vaikutus ilmastomuutoksen etenemiseen. Hakkuiden takia lukuisat eliölajit ovat uhanalaistuneet ja koko sademetsän metsäekosysteemi on vaarassa. Hakkuut riistävät myös paikalliselta väestöltä mahdollisuuden harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan. Tämän takia tulisi käyttää vain FCS-merkittyä pohjoisen pallonpuoliskon puuta.

Liimoja käytetään rakentamisessa paljon erilaisten tarvikkeiden ja materiaalien kiinnittämiseen ja liittämiseen toisiinsa. Aina liiman käyttö ei ole edes tarpeellista. Useat liimat ovat hyvinkin haitallisia. Ekologiset rakennusmateriaalit, kuten puu, puulevyt ja pahvi, ovat sikälikin hyviä, että niitä voi usein liimata suhteellisen haitattomilla liimoilla. Kuidut, pahvit ja kankaat voi liimata maitoliimalla, puuosat ja lautaparketin esim. vesiohenteisella puuliimalla.
Suhteellisen haitattomia liimoja ovat maitoliima ja vesiohenteinen puuliima.

Jälkimmäinen perustuu synteettiseen lateksiin ja sitä nimitetään kemiallisen sisällön perusteella PVAC-dispersioliimaksi. Näissä liimoissa ei ole haitallisia liuotinaineita. Perinteinen luuliima on PVA-liimaa ympäristöystävällisempi.

Kontaktiliima sisältää haitallisia aromaattisia liuottimia. Dispersioliimatkin erittävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, mutta ne eivät ole yhtä haitallisia. Rakenteiden liimauksessa käytetään myös ureaformaldehydipohjaisia hartseja, fenoli- ja melamiinihartseja tai niiden seoksia sekä kaksikomponenttisia epoksihartseja. Näistä liimoista tulee liuotinpäästöjä ja osa aineista on myös herkistäviä.

Ympäristömerkin kriteerien mukaan liima ei saa olla luokiteltu myrkylliseksi, syövyttäväksi, ärsyttäväksi tai terveydelle vaaralliseksi. Ympäristölle vaarallisille kemikaaleille ja haihtuville orgaanisille yhdisteille on asetettu rajat. Kannattaakin valita joutsenmerkitty liima.

Tasoitteita käytetään pintojen epätasaisuuksien silottamiseen. Savi ja kipsi ovat luonnonmukaisimmat vaihtoehdot. Tasoitteita ei käytetä yleensä kovin suuria määriä, joten niiden vaikutus rakennuksen kokonaisekologisuuteen on vähäinen. Tasoitteen käyttö saattaa tosin vaikuttaa tasoitettavan pinnan myöhempään kierrätyskelpoisuuteen. Ympäristömerkitty valmiste on varmin vaihtoehto ympäristön kannalta. Muovit, lasikuitu ja metallit eivät ole kestävän kehityksen mukaisia pintamateriaaleja sisätiloissa.

Ulkomaaleiksi ekotaloon sopivat keitto- ja öljymaalit. Öljymaalien suhteen kannattaa varoa muovimaaleja, joita kaupitellaan perinnemaaleina. Niissä perinteisyys rajoittuu vain nimeen. Erilaiset pellavaöljy- ja tervasekoitteet ovat myös suhteellisen ympäristöystävällisiä puunkäsittelyaineita. Puun voi toki jättää myös käsittelemättä, jolloin se harmaantuu kauniisti.

Sisämaaleiksi ekosisustaja valitsee vesiohenteisia perinnemaaleja. Lattioiden ekologiseksi ja kestäväksi pintakäsittelyksi on osoittautunut vahaus. Tapanilan ekotalossa vaha on kestänyt viiden ihmisen ja koiran kovaa kulutusta yli kymmenen vuotta.

Liimojen, maalien, lakkojen ja muiden pintakäsittelyaineiden suhteen kannattaa muistaa, etteivät ns. perinneaineetkaan aina ole myrkyttömiä. Tuoteselosteen merkintöihin kannattaa tutustua hyvin. EU:n tai Pohjoismainen ympäristömerkki on tae ympäristö- ja terveysystävällisemmästä tuotteesta.

sivun alkuunKiintokalusteet

Ekologisesti parhaat kiintokalusteet ovat massiivipuiset kalusteet. Ne ovat kestäviä ja helposti korjattavia. Ekologisesti kestävintä on ostaa kalusteet käytettynä. Vanhat 1950-luvun rimapuiset ns. aravakalusteet ovat osoittautuneet kestäviksi. Sääli ettei rimapuuta enää valmisteta. Nykyisillä lastulevykalusteilla tuskin on edessään yli 50 vuoden elinikää.

 

sivun alkuunENERGIANTUOTANTO

Ekologisesti kestävän talon ensimmäinen lähtökohta on mahdollisimman pieni energiantarve. Negawattitunti on ympäristön kannalta paras energiamuoto. Vuoden 2010 lämmöneristysmääräykset ovat jo lähellä ns. matalaenergia tasoa. Vuoteen 2020 mennessä uudisrakentamisessa on tarkoitus siirtyä nollaenergiarakentamiseen, jolloin rakennus tuottaa ja kuluttaa yhtä paljon energiaa.

Ympäristökuormitus vähenee edelleen, kun tarvittava vähä lämmitysenergia tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla. Hybridijärjestelmässä voi samaan lämmönvaraajan on yhdistää esimerkiksi tulisijan, lämpöpumpun ja aurinkokeräimen. Automatiikka käyttää ensisijaisesti aurinkoa, mutta käynnistää lämpöpumpun, kun auringon teho ei enää riitä. Takkaa voidaan käyttää lisänä esimerkiksi kovilla pakkasilla.

Lämmitysjärjestelmä tulisi suunnitella kokonaisuutena yhdessä ilmanvaihdon kanssa. Lisäksi tuleviin energiaratkaisuihin kannattaa varautua jättämällä tekninen tila väljäksi myöhempää täydennystä ajatellen. Kattokulma kannatta suunnitella aurinkokeräinten ja -paneelien tarpeita ajatellen, vaikkei niitä nyt olisi tarkoitus vielä hankkia - tulevaisuudessa aurinkoenergia saattaa kuitenkin houkuttaa.

Suomalaisen ekorakentamisen pioneerin Bruno Eratin periaate on pyrkiä ensin luonnonmukaisin keinoin mahdollissiman alhaiseen energian kulutukseen ja lähteä vasta tämän jälkeen täydentämään taloa erilaisilla tekniikoilla.

Sisälämpötilan laskeminen yhdellä asteella merkitsee noin 5 prosentin vähennystä energiankulutuksessa.

Uudet kertoimet energiamuodoille

Uusissa rakentamisen energiatehokkuusmääräyksissä (voimaan 1.7.2012) eri energiamuodoille on annettu kertoimet, joilla rakennuksessa käytetty ostoenergian määrä kerrotaan laskettaessa energiatehokkuus- eli E-lukua. Fossiilisten polttoaineiden kerroin on 1, sähkön 1,7, kaukolämmön 0,7, kaukojäähdytyksen 0,4 ja uusiutuvien 0,5. Määräykset pyrkivät suosimaan uusiutuvia energiamuotoja sekä kaukolämpöä. Myös uusiutuvilla tuotettu verkosta ostettu ”ekosähkö” saa saman kertoimen 1 kuin "tavallinen" sähkö.

Ostoenergialla tarkoitetaan kaikkea rakennuksen käyttöön hankittua energiaa (esim. sähkö ja kaukolämpö) sekä polttoaineita (kuten öljy, maakaasu, pelletit, puu), mutta ei rakennuksessa esimerkiksi auringon, tuulen tai lämpöpumpun avulla hyödynnettyä uusiutuvaa energiaa. Näin siis aurinkokeräimellä tuotettua lämpöä tai aurinkopaneelilla tai tuuliturbiinilla tuotettu sähköä ei lasketa mukaan rakennuksen E-lukuun. Lämpöpumpulla maasta, vedestä tai ilmasta saatu energia on peräisin tontilta eikä sitä oteta mukaan E-lukuun, mutta pumpun kuluttama sähkö luetaan mukaan ostoenergiaksi.

Eri lämmitysmuotoja on vertailtu muun muassa bihousing heating tool sekä Motivan Lämmitysjärjestelmän valinta sekä Pientalon lämmitysjärjestelmä -sivuilla sekä MOTIVAN Pientalon lämmitysjärjestelmä PDF:ssä.

Kaukolämpö on tehokas ja melko edullinen energiamuoto. Hakkeella tai biopolttoaineilla tuotettu kaukolämpö on ympäristön kannalta hyvä lämmitysmuoto. Samoin sähköntuotannon tai teollisuuden yhteydessä syntyneen hukkalämmön hyödyntäminen.

Osa kaukolämpöyhtiöistä tuottaa lämmön turpeella, öljyllä tai kivihiilellä, jolloin kaukolämmön tuotannon päästöt vastaavat talokohtaisen öljylämmityksen päästöjä. Kaukolämpöverkkoon liittyminen aiheuttaa pysyviä jälkiä maahan ja on melko kallista. Monet kaukolämpöyhtiöt pyrkivät lisäämään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä fossiilisten sijaan.

Alla esimerkkejä eri polttoaineiden aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tuotettua kilowattituntia kohden, suluissa niiden osuus kaukolämmön tuotosta. Lähde: Katja Antila: Pysäytä ilmastonmuutos, Edita 2008.

  • turve (19 %)   381 kg CO2 / kWh
  • kivihiili (26 %)   341 kg CO2 / kWh
  • öljy (4 %)   284 kg CO2 / kWh
  • maakaasu (35 %)   198 CO2 / kWh
  • puu (12 %)   0 CO2 / kWh

Maakaasun käyttö aiheuttaa noin neljänneksen vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin öljylämmitys. Maakaasu on rikitön polttoaine ja sen polton hiukkaspäästöt ovat hyvin vähäiset. Maakaasua voi pitää fossiilisista polttoaineista ympäristöystävällisimpänä. Maakaasuverkkoon liittyminen on mahdollista vain tietyillä seuduilla.

Öljylämmitys ei ole järjin ekologinen vaihtoehto. Öljy on fossiilinen polttoaine, jonka käyttö aiheuttaa merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä. Öljylämmitys on herkkä maailmankaupan raaka-ainehinnoille, jotka ovat kasvussa. Uudisrakentamisessa öljylämmitystä ei voida pitää ympäristöystävällisenä valintana. Ympäristöystävällisyyttä voi parantaa kytkemällä öljylämmitys aurinkolämmitykseen tai valitsemalla kaksoispesäkattila. On myös tärkeää huolehtia öljysäiliön oikeasta sijoittamisesta ja kunnossapidosta.

Sähkölämmitys ei ole ekologinen vaihtoehto päälämmitysmuotona. Suora, huonekohtainen sähkölämmitys on edullinen hankittaessa, vie vähän tilaa ja on helppo asentaa ja huoltaa, mutta sähkön tuotanto aiheuttaa huomattavasti kasvihuonekaasu- ja muita päästöjä. Siksi sähkölämmitys ei ole erityisen ympäristöystävällinen pääasiallisena lämmitysmuotona.

Ilmalämpöpumpun avulla pystytään leikkaamaan jopa 40 % sähkölämmitteisen omakotitalon lämmitysenergiankulutuksesta. Ilmalämpöpumppujen tehot hyytyvät kovimmilla pakkasilla. Varaava takka on tällöin hyvä lisälämmitin pienentämään lämmityssähkön kulutusta. Pakkaskausina sähkön hiilidioksidipäästöt nousevat jopa 2–3 kertaa suuremmiksi normaalituotantoon verrattuna, koska tällöin varavoimalat käynnistetään. Kovilla pakkasilla ylimääräistä sähkön kulutusta onkin syytä välttää.

Ympäristöystävällisyyteen voi vaikuttaa käyttämällä Suomen luonnonsuojeluliiton ekoenergiamerkinnän kriteerit täyttävää sähköä. Myös rakennuksen muut ominaisuudet vaikuttavat energian kulutukseen. Varaava sähkölämmitys on edellistä hieman edullisempi käyttää, mutta kallis hankintavaiheessa.

Uusiutuvat energiamuodot

Uusiutuvat energiamuodot ovat sellaista energiaa, jota on maapallolla saatavilla rajatta tai joka uusiutuu kohtuullisen lyhyessä ajassa. Auringon säteily, tuuli, veden virta tai aaltoliike sekä maankamaraan varastoitunut lämpö ovat ehtymättömiä energiavaroja. Jos tarkkoja ollaan, tuuli, veden liikkeet ja maan lämpö ovat peräisin auringon voimasta – aurinko on elämän edellytys ja kaiken energialähde. Auringon ja tuulen energiat ovat lisäksi ilmaisia käyttää.

Uusiutuvien energiamuotojen käyttö lisää energiaomavaraisuutta sekä vähentää hiilidioksidipäästöjä: vuoteen 2020 mennessä EU maiden tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 % ja lisätä uusiutuvien energioiden käyttöä 20 %. Suomessa uusiutuvalla energialla tulee tuolloin tuottaa 38 % kaikesta kulutetusta energiasta. Vuoteen 2050 mennessä on tavoitteena leikata hiilidioksidi päästöjä edelleen 80 % vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Biopolttoaineet

Biopolttoaineiden poltto katsotaan hiilivapaiksi, koska poltettujen kasvien tilalle kasvavien uusien kasvien katsotaan sitovan ilmakehästä hiilenä edellisen sukupolven poltossa vapautunut hiilidioksidi. Emme kuitenkaan voi lisätä kovin paljoa biopolttoaineiden käyttöä, sillä tämä saattaa haitata maapallon luonnon monimuotoisuutta, ravintotuotantoa ja ekosysteemin toimintaa. Suomessa biopolttoaineita ovat lähinnä puu er muodoissaan. Jonkin verran meillä on käytetty myös peltoenergiaa eli viljeltyjä kasveja.

Puulämmitys on ekologinen ja kotimainen vaihtoehto. Puuta voi polttaa kattiloissa sekä tulisijoissa. Puupolttoaineiden käytön ei katsota aiheuttavan kasvihuonepäästöjä, sillä kasvavat puut sitovat takaisin sen hiilen, joka on puuta poltettaessa vapautunut. Hiili kiertää. Puun- tai pelletin varastointi vaatii runsaasti tilaa.

HSY:n selvityksen mukaan puun pienpoltto tulisijoissa aiheuttaa 15 % pääkaupunkiseudun pienhiukkaspäästöistä. Pienhiukkaset ovat haitallisia terveydelle. Hiukkas- ja muiden haitallisten päästöjen minimoimiseksi on tärkeää huolehtia kattilan säädöistä, polttimen, palopesän ja kattilan puhdistuksesta sekä polttoaineen kuivuudesta. Varaavat takat aiheuttavat hiukkaspäästöjä puolet vähemmän kuin kiukaat, avotakat ja liedet. Ohjeita hiukkaspäästöjen vähentämiseksi löytyy Savumerkit -oppaasta.

Puuhakkeesta valmistetulla pelletillä on puupolttoaineista alhaisin päästötaso. Pelletissä on energiaa painoyksikköä kohden lähes yhtä paljon kuin öljyssä. Motivan Lämpöä puusta -esite kertoo perusteellisemmin pellettilämmityksestä.

Varaavassa tulisijassa liekit ja savukaasut kiertävät tulisijan kanavistoissa siten, että mahdollisimman suuri osa lämmöstä otetaan talteen, ja lämpöenergia varastoituu tulisijan massaan. Aamulämmitys riittää talvellakin pitämään talon lämpimänä seuraavaan aamuun. Tavallinen avotakka ei juuri varastoi lämpöä. Tunnelmointia varten varaavissa takoissa on usein lasiluukku, josta tulta voi katsella. Kaakeliuuni on pohjoismainen keksintö ja perustuu tehokkaaseen kykyyn varastoida lämpöä.

Tulisijan voi liittää lämmönvaraajaan ja sen avulla voi lämmittää myös lämpimän käyttöveden. Talon lämmittäminen aiheuttaa oman vaivansa käyttäjilleen, mutta on mukavaa ja tunnelmallista.

Suomusjärveläisen Rannanpellon matalaenergiatalossa lämpöenergia tuotetaan polttamalla puuta suuressa varaavassa uunissa. Lämpö säteilee rakennuksen keskellä sijaitsevasta uunista ympäri taloa. Oleskelutilat ovat lähinnä uunia, makuuhuonetilat kauempana. Vesi lämpenee uunin yhteydessä olevassa lämmönvaraajassa. Kesällä, kun uunia ei käytetä, vesi lämmitetään aurinkokeräimen avulla. Varalämmitysmuotona on lämmönvaraajassa sähkövastus.

Lämpöpumput

Lämpöpumpuilla kerätään lämpöä ilmasta, maasta tai vedestä. Lämpöpumpussa kiertää kylmäaine, jonka avulla laite siirtää lämpöä muuttamalla kylmäaineen olomuotoa nesteen ja höyryn välillä.. Nesteen höyrystymispiste on alhaisempi kuin esimerkiksi veden ja tällöin viileäkin ulkoilma, vesi tai maa riittää höyrystämään sen, jolloin siihen sitoutuu lämpöä. Sisällä höyry vapautetaan nesteeksi, jolloin ympäristöstä kerätty lämpö vapautuu lämmittämään rakennusta. Tämän jälkeen neste taas höyrystetään ja kierto alkaa alusta.

Maalämpöpumppu on jatkuvasti lisääntyvä lämmitysmuoto Suomessa. Lämpöpumppu imee maahan, vedenpohjaan tai porakaivoon asennetulla putkistolla maahan kesäaikana varastoitunutta auringon lämpöenergiaa. Lämmön vaihdin muuttaa maasta saadun lämmön lämmitysenergiaksi.

Maalämpö on järkevä vaihtoehto, mikäli rakennuspaikka on kiinteää kalliota tai peltoa tai mikäli se on vesistön äärellä. Lämpöpumppu on edullisimmillaan suuren pientalon tai pientaloryhmän lämmönlähteenä. Lattialämmitys on tehokkain tapa jakaa lämpöä rakennukseen maalämpöpumpun yhteydessä. Kesällä se voidaan säätää viilentämään taloa. Lämpöpumppu kuluttaa sähköä ja sen hyötysuhde on noin 1/3 tilanteesta riippuen eli kolmea tuotettua kWh kohden tarvitaan 1 kWh sähköä.

Maalämpöpumppua vertailtaessa muihin lämmitysmuotoihin täytyy muistaa lisätä sen kuluttama sähkö vertailtaessa eri talojen kokonaisenergiankulutusta. Mikäli käytetään ekosähköä, lämpöpumppu on melko ympäristöystävällinen lämmitysmuoto.

HUOM: Ympäristöministeriö muutti keväällä 2011 Maarakennuslakia siten, että maalämpöpumpun asentaminen (poraus) edellyttää toimenpidelupaa kaikissa kunnissa.

Lisää tietoa maalämpöpumpuista saa muun muassa Motivan Lämpöä omasta maasta -julkaisusta, Suomen lämpöpumppuyhdistyksen kotisivuilta.

Ilmalämpöpumpun hyötysuhde on heikompi kuin lämpöä kalliosta, maasta tai vedestä keräävän lämpöpumpun. Eri valmistajien laitteiden toiminnassa on pakkasilla eroja, kannattaa valita pohjolan oloihin suunniteltu malli. Kaikkien mallien teho heikkenee kovilla pakkasilla. Ilmalämpöpumppu on helppo ja edullinen asentaa, ja se on hyvä ratkaisu parantamaan jo olemassa olevan sähkölämmitteisen talon energiatehokkuutta. Ilmalämpöpumppu saattaa leikata lämmityksen sähkön kulutuksesta jopa puoleen. Kaikkien lämpöpumppujärjestelmien oikea suunnittelu ja asennus ovat tärkeitä, jotta niistä saataisiin irti paras teho.

Ilmalämpöpumppuja on kahdenlaisia. Ilma-ilma -lämpöpumppu kerää ulkoilmasta lämpöä ja puhaltaa sen sisäilmaan erillisen suutinosan välityksellä. Näiden ilmalämpöpumppujen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti varsinkin olemassa olevissa kohteissa. Ilma-vesi -lämpöpumpussa lämmön jako tapahtuu lämmönvaraajan ja vesikiertoisen patteriverkoston avulla. Ilma-vesi -lämpöpumppu on verrattain uusi tulokas lämmitysratkaisuna ja siitä on vielä vähän joskin hyviä kokemuksia. Se sopii parhaiten korjauskohteisiin, joissa on jo vesikiertoinen patterijärjestelmä. Se on selvästi kalliimpi kuin ilma-ilma -lämpöpumppu, mutta hyötysuhteeltaan parempi.

Ilmalämpöpumppujen ympäristöystävällisyyttä lisää käytetyn sähkön tuotantotapa: vihreällä sähköllä pumppaava laite ympäristöystävällisin. Kovilla pakkasilla, jolloin energiankulutus on kovinta, mutta ilmalämpöpumppujen teho heikoimmillaan, ylimääräinen käyttöpiikki leikataan varavoimaloilla, jotka käyttävät pääsäänöisesti hiiltä polttoaineenaan. Tällöin sähköntuotannon hiilipäästöt saattavat nousta jopa 700 grammaan tuotettua kilowattitunti kohden. Varaava tulisija onkin sähköä huomattavasti ympäristöystävällisempi varalämmitysmuoto pakkaspäivinä.

Lisää tietoa ilmalämpöpumpuista saat MOTIVAN Lämpöä ilmasta -oppaasta. Lämpöpumput.info on ilmalämpöpumppujen käyttäjien keskustelufoorumi.

 

sivun alkuun Ilmaisenergiaa auringosta ja tuulesta

Auringon Maahan osuva säteily sisältää 20 000 kertaa enemmän kilowatteja, kuin mitä ihmiskunta tällä hetkellä energiaa käyttää. Maapallon kaikki nykyinen sähköntarve saataisiin tyydytettyä, jos planeettamme pinnasta 0,01 prosenttia vuorattaisiin aurinkopaneeleilla. Aurinkoenergiassa on paljon potentiaalia - myös meillä Suomessa.

Passiiviseksi aurinkoenergiaksi kutsutaan auringon lämpösäteilyn hyödyntämistä ilman erillisiä laitteita. Auringon säteily ohjataan ikkunoiden suuntaamisen avulla lämmittämään sisärakenteita. Auringon lämpöenergia varastoituu niihin, ja rakenteet luovuttavat lämpöä huonetilaan silloin kun aurinko ei paista.

Passiivisen aurinkoenergian hyödyntämisessä piilee kesäisin ylikuumenemisen vaara. Se on vältettävissä rakennusta varjostavan kasvillisuuden tai rakenteiden avulla. Etelä-Euroopassa talojen viilentämiseen kuluu enemmän energiaa kuin meillä lämmittämiseen. Ilmastonmuutoksen myötä suomessakin viilennyksen tarve tulee kasvamaan. Varsinkin koneellisen viilennyksen tarvetta tulee pienentää kasvillisuuden avulla sekä rakenteellisilla ratkaisuilla, kuten räystäillä, lipoilla ja ritilöillä. Mitä kauempana varjostava kohde on, sitä tehokkaammin se toimii. Lehtipuu on hyvä suoja auringolta: kesällä se varjostaa ja talvella päästää auringon lämmittämään rakennusta.

Aurinkokeräimellä tuotetaan lämmitysenergiaa ja lämmintä käyttövettä. Kerääjät pystyvät tyydyttämään Suomen oloissa noin puolet vuotuisesta lämpimän käyttöveden tarpeesta: kesällä kaiken ja keväällä ja syksylläkin puolet.

Keräimen teknologia on hyvin yksinkertainen: aurinko kuumentaa keräimen tummaa pintaa, jolloin sen sisällä putkissa kulkeva neste lämpiää. Auringon lämmittämä neste johdetaan ja varastoidaan lämmönvaraajaan. Laitteiston voi asentaa niin uuteen kuin vanhaankin taloon, mikäli vain tarvittavat tilat lämmönvaraajalle löytyvät ja kattokulma on oikea..

Pientalon lämpimän käyttöveden aurinkolämmitysjärjestelmä koostuu keskimäärin 4 - 6 neliömetrin keräimestä, lämmönvaihtimesta, ohjausyksiköstä ja 200 - 600 litran vesivaraajasta. Järjestelmän käyttöikä on noin 20 - 30 vuotta. Pientalon lämmitys edellyttää jo 10 - 25 neliön kerääjää ja 500 - 2000 litran varaajaa. Se kattaa 25 - 35 prosenttia vuoden lämmitystarpeesta.

Aurinkokeräin tulisi suunnata Kaakon ja lounaan välille. Etelä on tehokkain suunta. Sopiva kallistuskulma on 30 - 60 astetta (kulma on keräimen ja vaakatason välinen kulma keräimen takaa mitattuna). Keräin, samoin kuin paneelikin, tulisi putsata aika ajoin esimerkiksi siitepölystä.

Keski-Eurooppaan aurinkoenergiaa osuu vain hieman enemmän kuin Suomeen. Itävallassa on käytössä sata kertaa enemmän aurinkokeräimiä kuin Suomessa, Ruotsissakin kymmenen kertaa.

Aurinkopaneelilla tuotetaan puolestaan sähköä. Aurinkokeräin ja -paneeli ovat siis kaksi eri asiaa vaikka hyvin samannäköisiä ovatkin. Aurinkopaneelit yleistyivät parikymmentä vuotta sitten sähköverkon tavoittamattomissa olevien kesäasuntojen ja merenkulkulaitteiden virranlähteinä. Nyt niitä on alkanut ilmaantua talojen seiniin ja kattoihin jo muuallakin.

Aurinkopaneelin tekniikka on verrattain yksinkertainen. Pii reagoi auringon säteilyn vaikutuksesta ja syntyy sähkövirtaus. Aurinkopaneeleille annetaankin pitkiä takuita ne saattavat kestää käytössä jopa 40 vuotta. Ohjauslaite ja mahdollinen akku eivät ole aivan yhtä pitkäikäisiä. Aurinkoteknisten laitteiden ja järjestelmien hyötysuhteet paranevat hyvää vauhtia ja aurinkosähkö onkin eräs nopeimmin kehittyvistä teollisuuden aloista.

Oikein suunnattu aurinkokenno tuottaa parhaiten sähköä. Kennon suuntaamisessa on huomioitava vapaa paistekulma sekä pysty- että vaakasuunnassa. Mitä esteettömämmin aurinko pääsee säteilemään kennon pintaan, sitä paremmin laite tuottaa virtaa. Mahdollista akkua tulee säilyttää kuivassa ja lämpimässä paikassa.

Kesäkäyttöön tarkoitettu kennon toimii parhaiten noin 30 - 60 asteen kulmassa. Talvella kenno toimii parhaiten pystyasennossa, koska aurinko paistaa liki vaakasuoraan. Sisämaassa kenno kannattaa suunnata mieluummin kaakkoon kuin lounaaseen, sillä iltapäivisin syntyvät kumpupilvet vähentävät kennon toimintakapasiteettia. Kennon asentoa auringon liikkeen tahdissa korjaava lisälaite saattaa parantaa kennon toimivuutta jopa 30 prosenttia.

Suomessa aurinkosähkö on parhaimmillaan kotitaloussähkön ostotarpeen pienentäjänä sekä toimistorakennusten ilmastointi- ja jäähdytyslaitteiden voiman lähteenä - ne kun tarvitsevat virtaa juuri silloin kuin aurinkokin paistaa eniten.

Tavallisessa omakotitalossa aurinkosähkösähköjärjestelmä kannatta mitoittaa alakanttiin. Pieni 1,2 kilowattitunnin järjestelmä riittää kylmäkoneiden ja esimerkiksi maalämpöpumpun käyttämiseen.

Enempää ei nykyisellään kannata aurinkosähköä Suomessa pientaloissa tuottaa, sillä kulutushuippujen väliin jäävää ylimääräistä sähköä ei meillä kaksoistariffijärjestelmän puuttuessa voi syöttää yleiseen verkkoon. Saksassa valtio tukee päästötöntä sähköntuotantoa ostamalla ylijäämäistä aurinkosähköä omakotitaloilta. Sternin raportin mukaan juuri kaksoistariffijärjestelmä olisi yksi tehokkaimmista työkaluista kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.

Hintaa pienen aurinkosähköjärjestelmän lisäämisestä pientaloon tulee kymmenisen tuhatta euroa. Järjestelmää voi myöhemmin kasvattaa. On myös huomattava, että järjestelmän osia voidaan vaihtaa tehokkaampiin, jos ne on integroitu järkevästi rakennukseen.

Aurinkosähköjärjestelmien integrointi on osa julkisivuarkkitehtuuria ja se antaa parhaimmillaan arkkitehtuuriin lisää motivoituja mahdollisuuksia, koska aktiiviset, energiaa tuottavat keräinpinnat ovat vaihtoehtoisia julkisivupintoja. Paneelien valmistajilla on kiinnostavia uusia tuotteita, joissa muun muassa värejä ja pintastruktuureja voidaan jo vaihdella. Monilla perusmateriaalien tuottajilla, kuten kattopeltien valmistajilla, on jo tuotevalikoissaan aurinkoteknisiä materiaaleja tai tuotteita, joilla voidaan korvata vakiorakenteita.

Aurinkojärjestelmän saa yleensä asentaa ilman toimenpidelupaa rakennuksen seinään tai katonlappeelle, mutta lupa-asiat on hyvä kuitenkin tarkistaa oman kunnan rakennusvalvonnasta ennen hankkeen aloittamista, sillä kuntien käytännöt saattavat vaihdella.

Lisää aurinkotietoa löytyy Motivan Auringosta lämpöä ja sähköä -oppaasta ja Aurinkoteknillisen yhdistyksen kotisivuilta. Aurinko-opas - aurinkoenergiaa rakennuksiin, Aurinkoteknillinen yhdistys ry - Soltekniska Föreningen ry 2008 on erittäin perusteellinen esitys aiheesta. FinnWindin sivuilla on kattava Aurinkoenergian ostajan muistilista.

Pientuulivoimala on erittäin varteen otettava vaihtoehtoa pientalon energian tuotannossa. Tuulen avulla voidaan tuottaa sähköä, mutta myös lämpöä. 2009 valmistuneen tuuliatlaksen mukaan tuulta riittää Suomessa sisämaassakin ja talvella enemmän kuin kesällä. Tuulisähkön osuutta voitaisiin Suomessa nostaa huomattavasti. Yhteispohjoismainen sähköverkko tasaa alueelliset tyynet hetket - mikäli Etelärannikolla ei puhalla, Lapissa tai Lounais-Ruotsissa luultavasti tuulee.

Käytännöt pientuulivoimalan rakentamisesta vaihtelevat kunnittain ja voimalan koosta riippuen. Oman voimalan suunnittelu kannattaakin aloittaa yhteydenotolla oman kunnan rakennustarkastajaan.

Lisää tuulivoimasta Suomen tuulivoimayhdistyksen ja Suomen tuuliatlaksen sivuilta sekä MOTIVAN Tuulienergiaa -oppaasta. FinnWindin sivuilla on kattava Tuulivoimalan ostajan muistilista.

sivun alkuunSÄHKÖ

Kodin sähkölaitteet syövät kodin energiankulutuksesta noin kolmanneksen. Sähkön kulutus on ollut kasvussa laitteiden energiatehokkuuden paranemisesta huolimatta. Asuin- ja palvelurakennusten huoneisto ja kiinteistösähkön osuus on vajaa 10 % energian loppukäytöstä Suomessa.
 
Varustetasoltaan tavallisen neljän henkilön asuttaman pientalon sähkön kulutus jakautuu Kotitalouksien sähkön käyttö -raportin mukaan seuraavasti:

  • Valaistus   24 %
  • Autonlämmitys   4 %
  • Kiuas   14 %
  • LVI-laitteet   21 %
  • Viihde-elektroniikka   11 %
  • Pyykinpesu   8 %
  • Ruoanvalmistus   9 %
  • Kylmälaitteet   9 %

Energiansäästölamppu on hankinta ja käyttökustannuksiltaan edullisin. Paikkaan, jossa tehokasta valoa tarvitaan heti, paras valinta on LED tai halogeenivalaisin – ne kun syttyvät energialamppua huomattavasti ripeämmin. Lamppujen ominaisuuksiin kannattaa tutustua, sillä niissä on suuria eroja. Lampputieto jakaa tietoa valaistuksen energiakysymyksistä, lamppujen ominaisuuksista ja kierrättämisestä.

Sähkölaitteet on luokiteltu energiaryhmiin A - D. Vähiten energiaa kuluttavat A-ryhmän laitteet ovat muutamassa vuodessa haukanneet jo 50 prosentin markkinaosuuden ja laitteet C-luokasta alaspäin ovat jo katoamassa kauppojen hyllyiltä.

Kylmäsäilytyslaitteet ovat nykyään takavuosia energiatehokkaampia. Niiden osuus pientalon energian kulutuksessa on tipahtanut neljänneksestä kymmenesosaan. Niitä ei pidä sijoittaa lieden tai muun lämpöä tuottavan laitteen viereen uunista puhumattakaan. Maakellari ja ulkoseinään rakennettu sisätilasta eristetty vanhan ajan kylmäkomero vähentävät sähköisen kylmäsäilytyksen tarvetta.

Sähköliesi ja -uuni kuluttavat paljon energiaa. Niiden käyttötavat vaikuttavat kulutetun energian määrää. Esimerkiksi pitämällä levyä kolmosella kuutosen sijaan tai valmistamalla useita ruokia uunissa samalla kertaa pienentää sähkönkulutusta. Mikroaaltouuni lämmittää ruoan huomattavasti pienemmällä energiamäärällä kuin uuni.

Puuliesi ja -uuni on mahdollista liittää osaksi talon lämmitysjärjestelmää. Hyvä ratkaisu onkin talo, jossa saunan puukiuas, keittiön puuliedet ja uunit sekä muut tulisijat on onnistuttu liittämään samaan hormiin, johon on edelleen liitetty lämminvesivaraaja. Toisaalta kesällä niiden käyttö lisää viilennyksen tarvetta ja näin edelleen energiankulutusta.

Sähkökiuas on kotitalouden suurin sähkön kuluttaja, mikäli saunominen on keskimääräistä runsaampaa. Siksi puukiuas, joka on kytketty lisäksi talon muuhun lämmitysjärjestelmään, on energiataloudellisempi - mikäli se ei lisää viilennyksen tarvetta. Yhteissauna naapuruston kanssa vähentää energiankulutusta entisestään. Ainavalmiskiuas on energiasyöppö pahimmasta päästä eikä kuulu missään nimessä ekologisesti kestävän talon varusteisiin.

Virransäästötilassa olevat laitteet aiheuttavat 5 – 10 % kotitalouksien sähkölaskusta. Katkaisimella varustettu jatkojohto sammuttaa virran yhdellä kertaa niin näytöstä ja tietokoneesta kuin TV:stä ja DVD:stä. Sähkön käyttöä ohjaava automatiikka kuten hämärä-, liike- ja aikakytkimet samoin kuin koko asunnon tarpeettomat virrat katkaiseva "poissa kotoa" -kytkin säästävät sähköä.

Reaaliaikainen eli tosiaikainen sähkönmittari kertoo sähkön kokonaiskulutuksen asunnossa. Eräät mallit tuikkivat punaisena, silloin kun sähköä kulutetaan paljon, ja leppyvät violetiksi, kun kulutusta vähennetään! Laitteet saa myös wattien lisäksi kertomaan reaaliaikaisen kulutuksen euroina.

Laitteet voi liittää tietokoneeseen. Ne näyttävät käyriä, käppyröitä ja diagrammeja sähkönkulutuksestasi esimerkiksi eri kuukausina. Ohjelma muuntaa kulutuksen tarvittaessa suoraan hiilidioksidipäästöiksi tai euroiksi. Reaaliaikaisen sähkön kulutuksen mittaamisen on todettu vähentävän ylimääräistä sähkön kulutusta 10–15 %.

 Ekotalo käyttää luonnollisesti jo olemassa olevalla vesivoimalla, tuulella ja auringolla tuotettua ekosähköä.

Sähköä voidaan myös tuottaa itse aurinkopaneelilla tai tuuliturbiinilla. Niistä tarkemmin kohdassa Talo voimalaitoksena.

Sähköjohtojen vedoissa kannattaa ottaa huomioon sähkön terveyshaitat. Sähköjohdot synnyttävät ympärilleen sähkömagneettisia kenttiä, joille ihmiset saattavat herkistyä. Tämän takia Bromarvin ekokylässä makuuhuoneiden sähkövirrat voi kytkeä kokonaan pois nukkumaan mennessä. Suurten voimajohtojen läheisyyden on todettu lisäävän terveysriskejä. Kännyköiden linkkiasemia ei monissa maissa saa sijoittaa asuinrakennuksiin, kouluihin tai päiväkoteihin.

Hyviä vinkkejä kotitalouden sähkön kulutuksen pienentämisestä saa Energianeuvoja -sivuston avulla. Motivan sivuilla on myös käsitelty laajasti energiakysymyksiä.

sivun alkuunIlmanvaihto

Ilmanvaihto voi pahimmassa tapauksessa olla rakennuksen suurin energiasyöppö. Lisäksi 40 prosenttia suomalaisista kärsii sisäilman huonosta laadusta silmien ja nenän ärsytyksenä, päänsärkynä ja hengitysongelmina. Huoneilman laatuun ja rakennusmateriaalien terveellisyyteen tulisi siis kiinnittää huomiota. Huonekasvit vähentävät huoneilman epäpuhtauksia.

Luonnollisella eli painovoimaisella sekä koneellisella ilmanvaihdolla on omat kannattajansa. Luonnollinen ilmanvaihto perustuu sisä- ja ulkoilman välisiin paine- ja lämpötilaeroihin sekä tuulen aiheuttamiin paine-eroihin. Raitis ilma virtaa sisälle tuuletusventtiileistä ja likainen ilma leijuu taivaan tuuliin hormiston välityksellä. Hengittävät seinärakenteet liittyvät luonnolliseen ilmanvaihtojärjestelmään.

Luonnollisen ilmanvaihdon hyviä puolia ovat äänettömyys ja kestävyys. Monet pitävät sitä ihmiselle terveellisempänä vaihtoehtona kuin koneellista ilmanvaihtoa. Luonnollisen ilmanvaihdon huono puoli on poistoilman lämmön talteenoton vaikeus. Lämpöä menee hukkaan jopa 40 prosenttia. Kesäisin järjestelmä ei aina toimi toivotulla tehokkuudella. Tällöin ilmanvaihtoa joudutaan tehostamaan tuulettamalla. Raitisilmasuodattimen lisääminen luonnollisen ilmanvaihdon osaksi on haasteellista.

Painovoimainen ilmanvaihto ei kuitenkaan ole poissuljettu ratkaisu, kuten Kimmo Lylykankaan, Jukka Sainion ja Mika Vuolteen Painovoimaisella ilmanvaihdolla toimiva pientalo 2012 määräyksissä selvitys osoittaa.

Painovoimainen ilmanvaihto on otettava huomioon jo talon luonnoksissa. Riittävän korkeat huonetilat auttavat painovoimaisen ilmanvaihdon toimintaa. Ilmavirtaa on myös tehostettu esimerkiksi märkätilojen koneellisella kohdepoistolla. Tästä hybridi-ilmanvaihdosta on hyviä kokemuksia meillä ja Ruotsissa.

Laskurin esimerkkikohteista Villa Solbrantenissa ja Tapanilan ekotalossa on luonnollinen ilman vaihto. Luonnollinen ilmanvaihto mahdollistaa höyrysuluttoman ulkoseinärakenteen ja osan talosta voi jättää lämmityksen ulkopuolelle, kun Solbrantenissa on tehty. Sen ostoenergian kulutus onkin hyvin alhainen.

Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto on Suomessa yleisin ilmanvaihtomuoto nykyään. Sen etuja ovat tehokkuus ja lämmön talteenotto poistoilmasta: jopa yli 80 prosenttia poistoilman lämmöstä saadaan kerätyksi talteen. Koneellinen tehokkaalla lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihto on passiivitalon keskeinen elementti. Säästö on kiistaton, kuten esimerkiksi Oulun passiivitalo osoittaa.

Koneellisen ilmanvaihdon varjopuoliksi koetaan usein laitteiden aiheuttama melu ja tuloilman kulkema pitkä matka kanavistoissa, joiden puhtaudesta ei aina riittävästi huolehdita. Jos järjestelmä suunnitellaan huolella ja sen ylläpidosta huolehditaan, ei tällaista tilannetta pääse syntymään.

Solardechtlon talosta tehtiin perusteellinen hiilijälkianalyysi. LVI laiteiden tuottamisen osuus, josta puolestaan IV-laitteet muodostivat suurimman osan, talon hiilijalanjäljestä oli 32 % vaikka näiden osuus kaikesta kulutetusta materiaalista oli vain 2 %.

sivun alkuunVESI- JA VIEMÄRI

Käyttöveden lämmittämisen osuus nykyisten pientalojen lämpöenergian kulutuksesta on noin kolmannes ja kokonaisenergian kulutuksesta viidennes. Vajaa puolet kaikesta kotitalouksissa käytetystä vedestä on lämmintä. Turhasta lämpimän veden käytöstä syntyy huomattavat CO2-päästöt vuodessa - riippuen tietenkin lämmitysmuodosta. VTT:n (Lahti ym. 2009) lämpimän käyttöveden lämmitystarvetta voitaisiin leikata 50 - 60 %.

Suomalaisissa kotikotitalouksissa käytetään keskimäärin 155 litraa vettä henkeä kohden vuorokaudessa. Pientaloasukkaiden vedenkulutus on keskimäärin hieman pienempi: 120 - 130 litraa. Tästä 39 % kuluu peseytymiseen, 26 % wc huuhteluun, 13 % pyykinpesuun ja 22 % keittiössä. Yleensä kaikkeen tähän käytetään puhdistettua juomavettä. Puhdistetun ja usein pitkiäkin matkoja kuljetetun juomaveden tuhlaaminen ei ole ekologista. Suomalaisten varsinainen juomavedentarve on 1 - 2 litraa vuorokaudessa.

Maailmalla veden säästö on keskeinen osa ekologisesti kestävää asumista. Suomessa veden säästö tulee ajankohtaisemmaksi ilmastonmuutoksen myötä: muutoksen seurauksena kesämme muuttuvat kuumemmiksi ja kuivemmiksi, jolloin vesipula on arkipäivää meilläkin. Siihen kannattaa varautua jo nyt.

Paineenalennusventtiilin avulla taloon tulevan vesijohtoveden paine voidaan säätää säästeliäälle tasolle. 3,5 baaria tai jopa vähemmänkin on riittävä paine. Paineen alennusventtiilillä säädetään koko asunnon veden kulutus. Kannatta tietenkin tarkistaa kodinkoneiden suositukset paineelle ja kokeilla muutenkin sopivan baaritason löytymistä. Kantaverkon paine erot voivat olla huomattavia. Se saattaa olla jopa 12 baaria, jolloin vesi virtaa myös hanoissa ja suihkuissa vuolaasti.

Vettä säästävillä laitteilla voidaan vaikuttaa veden kulutukseen. 8 - 9 litraa minuutissa kuluttava suihku kuluttaa 35 - 45 % vähemmän vettä kuin tavallinen 12 litraa minuutissa kuluttava. Vanhoihin hanoihin ja suihkuihin voi asentaa virtauksen rajoittajan, joka vähentää veden kulutusta 20 - 30 % niin keittiössä kuin saniteettitiloissa.

Uusimmat suihkusekoittimet käyttävät puolet vähemmän vettä kuin aikaisemmat - kuluttaja ei silti huomaa eroa ja tulee aivan yhtä puhtaaksi, mutta hiilidioksidipäästöt vähenevät: nelihenkisen perheen kohdalla kilon päivässä eli 365 kiloa vuodessa!

Vettä säästävät kodinkoneet vähentävät omalta osaltaan veden kulutusta. Mikäli vaihtoehtona on energian tai veden säätö, on Suomessa ekotehokkaampaa kallistua energiatehokkaan vaihtoehdon puoleen.
Käyttövesijärjestelmän kiertovesiputkien lämpöhäviöt ovat VTT:n (Lahti ym. 2009) mukaan 20 % käytetystä lämpöenergiasta. Lämminvesiputkien eristäminen vähentää lämpöhukkaa. Matkalla lämmönvaraajasta tai lämmönvaihtimesta vedensekoittimeen karkaa lämpöä. Mitä pidempi matka on, sitä suurempi on lämpöhukka. Siksi vesipisteet tuli niputtaa lähelle lämmönvaraajaa tai lämmönvaihdinta.

Käyttötottumuksilla on viime kädessä ratkaiseva vaikutus vedenkulutukseen. Asuntokohtaisen vedenkulutusmittarin on todettu alentavan 30 % vedenkulutusta verrattuna asuntoon jossa mittausta ei ole.

Kaksoisvesijärjestelmässä puhdistettua juomavettä käytetään vain juomiseen, ruoanvalmistukseen ja peseytymiseen. Pyykinpesuun, wc-huuhteluun ja nurmikoiden kasteluun käytetään pinta- tai sadevettä. Joissain tapauksissa harmaat vedet eli peseytymiseen ja ruoanvalmistukseen käytetty vesi puhdistetaan paikallisesti ja käytetään uudelleen.
 
Ylöjärven asuntomessualueelle valmistui Suomen ensimmäinen kunnallinen kaksoisvesijärjestelmä, jossa käytetään kakkosvetenä järvivettä. Tanskalaistutkimuksen mukaan 60 neliömetrin kattopinta-ala riittäisi nelihenkisen perheen pyykinpesuun, ja wc-huuhteluun tarvittaisiin puolestaan henkeä kohden 24 neliömetriä kattoa keräämään sadevettä.

Käymäläratkaisuista ekologisin on kuivakäymälä. Se ei kuluta vettä. Yhden ihmisen kompostoituneilla ravinteilla pystyisi kasvattamaan 250 kg viljaa vuodessa. Virtsa ja muut nesteet kerätään joko talteen tai haihdutetaan lämmön tai sähkönavulla. Nykyiset kuivakäymälät ovat oikein käytettyinä hajuttomia, siistejä ja helppoja tyhjentää. Jäte voidaan mallista riippuen käyttää joko suoraan tai jälkikompostoinnin jälkeen maan parannusaineeksi. Taajamissa kuivakäymälä vaatii luvan.

Kuivakäymälöitä on erilaisia. Vuosikiertokäymälässä jätteet putoavat putkessa talon kellarikerroksessa sijaitsevaan suureen (1000 - 1400 l) kompostoivaan säiliöön. Säiliöön voi yhdistää kaksikin wc-istuinta, jotka voivat sijaita keskenään eri kerroksissa. Säiliön tyhjennysväli on jopa vuosia, jolloin jätteet ehtivät maatua valmiiksi mullaksi. Ratkaisu vaatii lämpimän kellarin.

Yleisimmässä kuivakäymälätyypissä on jätesäiliö istuimen alla. Malleja ja kokoja on runsaasti tarjolla. Joissakin malleissa on kiertosäiliä, toisissa vain yksi säiliö. Tyhjennysväli on yleensä muutama kuukausi. Virtsan haihdutus tapahtuu sähkön, ilman, lämmön tai mekaanisen järjestelmän avulla.

Kuivakäymälää helppohoitoisempi, mutta vesivessaa ekologisempi vaihtoehto, on vettä käyttävä erotteleva vesikäymälä. Siinä on istuimessa omat altaansa virtsalle ja kiinteälle jätteelle. Virtsa johdetaan viemäriverkkoon tai säiliöön ja käyttää lannoitteena. Kiinteä jäte kompostoidaan.

Taajamissa keskitetty jätevesien puhdistus on usein parempi vaihtoehto kuin oma pienpuhdistamo, sillä onhan vesi- ja viemäriverkko jo rakennettu. Haja-asutusalueilla pienpuhdistamoilla on päästy hyviin tuloksiin. Kangasalan ekokylän paikallisessa puhdistamossa vuonna 2000 puhdistettujen jätevesien typpipäästöt olivat 1,85 mg/litra ja fosforipäästöt 0,16 mg/l. Läheisen kunnallisen puhdistamon vastaavat luvut olivat 28 mg/l ja 0,33 mg/l.

Parhaimmillaan ekotalo tai -asuinalue on omavarainen ja itsenäinen yksikkö, joka kierrättää käyttämänsä käyttöveden ja toimii suljetussa vesitaloudessa. Lyhyet, paikalliset energian ja materiaalien kierrot ovat ekologisen asumisen tavoitteita. Kuivakäymälä ja oma vedenpuhdistusjärjestelmä ovat keskeisiä ekoasumisen tunnusmerkkejä.

sivun alkuunJÄTEHUOLTO

Kotitalousjätettä syntyy Suomessa vuosittain 300 kiloa henkeä kohden. Nelihenkisen perheen jätteiden päätyminen lajittelemattomana kaatopaikalle aiheuttaa noin 2000 kilon hiilidioksidipäästöt vuodessa. Kuten aiemmin näillä sivuilla todettiin, 1000 kiloa hiilidioksidipäästöjä henkeä kohden on maapallon sietokyvyn raja. Onko järkeä käyttää puolet tästä kiintiöstä jätteisiin? Siksi lajittelu on tärkeätä, ja sen merkitys tulevaisuudessa tulee kasvamaan.

Lajitellun jätteen eli paperin, pullojen, pienmetallin, biojätteen ja muun osuus on 40 prosenttia kaikesta jätteestä. Elintarvikejätettä joutuu suomalaiskodeissa 30 - 70 kiloa henkeä kohden vuodessa kaatopaikalle. Lajittelemattomana orgaaninen jäte tuottaa kaatopaikalla hajotessaan hapettomassa tilassa metaania. Metaani on 25 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Paperi ja tekstiilit synnyttävät kaatopaikalla mädätessään niin paljon metaania, että niiden kasvihuonepäästöt ovat 1,2 kertaa niiden oma paino. Pääkaupunkiseudulla on saatu hieman helpotusta tilanteeseen, sillä Ämmässuon kaatopaikalla pystytään ottamaan yli 80 prosenttia syntyvästä metaanista talteen - tämä ei silti poista lajittelun merkitystä.

Jätteiden lajittelu on merkittävä teko ilmastonmuutoksen kannalta. Siksi lajittelusta pitäisi tehdä helppoa ja vaivatonta. Keittiössä, missä jätettä eniten syntyy eniten, on oltava riittävän tilavat ja helppokäyttöiset jäteastiat sekajätteen lisäksi ainakin biojätteelle, lasille, metallipurkeille ja muille pienmetalleille sekä pahville ja kartongille. Ongelmajätteille on syytä olla oma lukittava paikkansa.

Varsinkin lapsiperheissä lastenruokapurkkien välivarastointi tuottaa usein pään vaivaa. Lisäksi olisi hyvä varata kaappitilaa kierrätykseen ja korjaukseen meneville tavaroille. Kuusi astiaa käsittävän jätevaunun lisäksi olisi hyvä varata kokonainen kaappi keittiöön, eteiseen tai piharakennukseen lasin, paperin, ym. kierrätykseen matkaavien materiaalien välivarastointia varten.

Pientaloalueelle voidaan perustaa erillinen tavaranvaihtopiste. Matti Oijala on koonnut kotisivuilleen kattavan listan kierrätyskeskuksista. Jätteen synnyn ehkäisy on tehokkainta jätehuoltoa - tulevaisuuden yhdyskunta on todennäköisimmin jäte vapaa. Kaikki kiertää paikallisesti.

Taulukko 7. Esimerkkejä jätteiden lajittelun ilmastovaikutuksista. Lähteet: HSY ja Katja Antila, Pysäytä ilmastonmuutos, Edita 2008. Ekv = yksikkö, joka ilmoittaa eri kasvihuonekaasut hiilidioksidiksi muunnettuna.

  Keskivertokuluttaja tuottaa vuodessa Hiilidioksidivähennys vuodessa
Kotitalousjätteiden kompostointi 84 kg 109 kg CO2-ekv
Puolentoistolitran limupullon kierrätys kerran päivässä   118 kg CO2-ekv
Puolenlitran limupullon kierrätys kerran päivässä   53 kg CO2-ekv
Vaatteet kaatopaikan sijaan kiertoon 10 kg 30 kg CO2-ekv
Paperi ja pahvi kiertoon 90 kg 270 kg CO2-ekv
Vuoden säilyketölkit kierrätykseen 12 kg 56 kg CO2-ekv

Kompostorin valita määräytyy käyttötarpeen mukaan: kompostoidaanko keittiö- vai puutarhajätettä. Ulkokäytössä toimivaa keittiöjätteen kompostoria kutsutaan lämpökompostoriksi.

Keittiöjätteen kompostoituminen muhevaksi mullaksi edellyttää oikeaa lämpötilaa, kosteutta ja ilmanvaihtoa sekä kompostorilta jyrsijäsuojausta - perunan kuoret, porkkanan kannat ja leivän käntyt kun maittavat pihapiirin asukeille. Metalli verkko kompostorin aukkokohdissa ja astian tiiveys pitävät kutsumattomat vieraat poissa. Kompostin tuuletuksen on silti toimittava.

Suomen talvisissa oloissa kompostorin riittävä lämpöeristys on laitteen toimimisen edellytys. Työtehoseuran testissä kotimaisen Biolan malli piti sisältönsä parhaiten lämpimänä. Ulkomaisissa malleissa lämmöneristyskyky on usein suomalaisia malleja heikompi, koska ne on tehty leudompiin oloihin. Ne ovat usein myös halvempia.

Kompostin jäätyminen ei sinänsä haittaa, se vain pysäyttää prosessin, joka jatkuu kun pakkanen lauhtuu. Lisäksi hyvin lämpöeristetty kompostori saattaa jäätyä, mikäli jätettä on liian vähän. Kompostoitumisen nopeuteen vaikuttavat kompostorin ominaisuuksien lisäksi myös laitteen käyttötavat.

200 - 300 litran kompostori riittää nelihenkiselle perheelle, vaikkakin syntyvän jätteen määrään vaikuttavat käyttäjien pääluvun lisäksi asukkaiden keittiötavat - toisissa perheissä jätettä vaan syntyy enemmän kuin toisissa.

Kompostorin ergonomia helpottaa sen käyttöä. Liian korkean kompostorin sisältöä on vaikea sekoittaa. Kansi, joka ei pysy auki tai liian pieni tyhjennysluukku hankaloittavat myös työskentelyä. Kaupallisten kuivikeaineiden välillä ei työtehoseuran tutkimusten mukaan ole juuri eroja.

Lehtien kompostointiin riittää harva kehikko, joka estää niitä lentelemästä ympäriinsä. Hiiriä ja rottia kehikon ei tarvitse estää pääsemästä lehtiä tutkimaan, sillä lehdet eivät niille maita. Lehdet maatuvat aumassa, kuopassa tai läjässäkin. Lämpökompostorin kuivikkeena ne saattavat hidastuttaa kompostoitumista painautuessaan liian tiiviiksi kerrokseksi.

Perusteellisempaa tietoa lajittelusta ja kompostoinnista saa HSY:n sivuilta sekä kompostointioppaasta.

 

sivun alkuunPihan käsittely

Pihapiirin muokkaus ja käsittely tai niiden välttäminen voivat lisätä varsinkin kaupunkioloissa paikallista luonnon monimuotoisuutta. Luonnontilainen ja rehottava piha tarjoaa elinympäristön runsaammalle eliöjoukolle kuin kynitty nurmikko. Tuuheat pensaikot ja vesilampareet sekä pystyyn jätetyt pökkelöt rikastuttavat lähiympäristön luontoa.

Puutarhanhoito on mukavaa ja rentouttavaa. Samalla se lisää talon omavaraisuutta. Rikkaruohoja kitkiessä työhuolet unohtuvat ja samalla kosketus maahan ja luontoon vahvistuu. Kun luontoon on henkilökohtainen suhde, sen kunnioittaminen ja suojelemisen tarve kasvavat itsestäänselvyyksiksi.

Ekotalon puutarhuri suosii kotimaisia maatiaislajikkeita. Hedelmäpuut ja muut kasvit kannattaa pyytää naapurista pistokkaina, sillä paikalliset lajit ja lajikkeet menestyvät todennäköisesti parhaiten. Hyviä vinkkejä saa Hyötykasviyhdistyksestä. Tulokaslajeja pidetään suurena uhkana luonnon monimuotoisuudelle. Vierasperäiset lajit voivat villiintyä pihasta ja syrjäyttää alkuperäisiä kotimaisia luonnonvaraisia kasveja. Maakellari on ekologinen vaihtoehto omien viljelytuotteiden säilyttämiseen. Se ei kuluta sähköä.

Linnut rikastuttavat pihapiiriä ympäri vuoden ja tarjoavat myös hauskaa seurattavaa talon asukkaille. Pihapiirin linnunpöntöt ovat mieluisa koti muun muussa kottaraisille, leppälinnuille, kirjosiepoille ja tiaisille. Rakennuksessa ei saa olla suuria ikkunoita, joista näkyy talon läpi, sillä linnut saattavat luulla niitä kulkureiteiksi ja menehtyä törmätessään lasiin. Ohjeita linnunpöntöistä ja lintujen talviruokinnasta löytyy BirdLife Suomen kotisivuilta.

Autopaikka ja siihen liittyvät kulkureitti vievät pihassa yllättävän paljon tilaa. Siksi mahdollinen autopaikka tulee sijoittaa lähelle tietä. Näin pihaneliöitä säästyy muuhun käyttöön. Autoa ei saa myöskään pestä paikassa, jossa pesuvedet pääsevät suoraan maahan ja sitä kautta vesistöihin. Auton pesupaikka tulisi suunnitella siten, että pesuvedet johtuvat öljynerottimen kautta viemäriin.

Muuten pihalla tulisi pinnoitteissa käyttää vettä läpäiseviä materiaaleja, jolloin vesi imeytyy maahan. Sadevesien kerääminen säiliöön on tulevaisuudessa järkevää. IPCC:n arvion mukaan kesät muuttuvat Suomessakin kuivemmiksi ja sateet tulevat voimakkaina rankkasateina. Vettä kannattaisi varastoida kuivuusjaksojen varalle. Kasvillisuus vähentää rankkasateiden kuluttavaa vaikutusta. Rehevä kasvillisuus hidastaa lisäksi haihtumista.

Painekyllästetty puu ei ole ekologinen vaihtoehto pihakalusteissa, aidoissa tai pergoloissa. Se voidaan korvata lämpökäsitellyllä tai hiilletyllä puulla. Kotimaisista puista haapa kestää hyvin kosteutta. Sitä on ennen käytetty siltarummuissa ja laitureissakin.

sivun alkuun TYÖMAA JA RAKENNUKSEN LUOVUTUS TILAAJALLE

 

sivun alkuunRakentajat sekä työmaan valvonta ja käytännöt

Ekotalon työmaan valvojalla, vastaavalla mestarilla ja rakentajilla on aikaisempaa kokemusta ekologisesta rakentamisesta. Rakentamisen laadulla on huomattava merkitys muun muassa talon pitkäikäisyyteen, ilmatiiveyteen ja kosteusongelmien välttämiseen. Siksi rakentaminen kannattaa tehdä huolella.

Rakentajat ovat paikallisia ja heillä on todistettava pätevyys talonrakennusalalla. Työmaalla noudatetaan tarkoin talon piirustuksia, tuotteiden ja osien valmistajien sekä yleisiä ohjeita. Työlle annetaan takuu. Piiloon jäävät rakenteet ja asennukset (esim. viemäriputket ja kosteuseristeet) kannattaa kuvata rakennusvaiheessa ja kuvat tallettaa liitteeksi talon huoltokirjaan. Kaikki työmaa-aikaiset muutokset tulee merkitä piirustuksiin.

Työmaakäytännöillä voi vaikuttaa paljonkin hankkeen ekologisuuteen. Rakennusmateriaalit ja -osat hankitaan niin läheltä kuin mahdollista, jolloin säästyy kuljetusenergiaa. Mikäli lähellä on muita rakennustyömaita, kannattaa tilaukset ja toimitukset tehdä yhdessä.

Puutavara on talvikaadettua, paikallista ja jos mahdollista FSC merkittyä. Kaikki materiaalien ja osien tarjouspyynnöt tehdään ekologisin perustein. Kaikki materiaalit (puutavara ym.) tilataan jos mahdollista määrämittaisena eli valmiiseen pituuteen sahattuina, jolloin vältytään hukkapaloilta.

Kaikki materiaalit ja osat suojataan työmaalla sateelta eikä niitä säilytetä suoraan maata vasten. Tontin puut suojataan työmaan ajaksi ja myös niiden juuria varotaan niin kaivuissa kuin ajettaessa ja varastoitaessa tavaraa työmaalla.

Pakkausjätettä vältetään ja välttämättömimpään pakkaamiseen käytetään luonnossa hajoavia materiaaleja. Työmaalla on jätesuunnitelma ja työmaan jätetavoitteeksi on asetettu alle 4 kg jätettä rakennettavaa kuutiota kohden. Jätteestä 2/3 on kierrätettävää. Poltettava puutavara, muovit, metallit ja sekajätteet lajitellaan.

sivun alkuunTalon käyttö ja huolto

Ekotalolle on huoltokirja ja sitä käytetään. Uudelle talolle kannattaa laatia huoltokalenteri ja kunnossapitosuunnitelma esim. 25 seuraavaksi vuodeksi. Näin mahdollisten huolto ja kunnostustoimenpiteiden tekeminen varmistuu vaikka talon käyttäjät vaihtuisivat. Kaikille laitteille on selkeät käyttöohjeet ja rakennuksen talotekniset laitteet ovat asukkaan hallittavissa (käyttö ja perushuolto).

Voit osallistua kestävän rakentamisen seurantatutkimukseen muun muassa lähettämällä tästä laskurista saamasi pisteet PDF-raporttina kohdan Tekijät ja palautetta kautta. Kertynyttä tietoa käytetään laskurin kehittämiseen. Muukin palaute on tervetullutta!

Mikäli haluat tietää lisää ekorakentamisesta, löytyy tämän sivuston linkit ja vinkit kohdasta lista aiheeseen liittyvistä internetsivustoista ja kirjallisuudesta.



.
Tweet

Tätä sivua on päivitetty viimeksi: 30.10.2016. (c) Pekka Hänninen (kuvat ja teksti) ja Rakennustarkastusyhdistys RTY ry